Vauhdin hurmaa

Kapu sai tänään tovin vouhkata ilman loimea isolla laitumella paksussa lumessa. Fasu oli toissa päivänä samaisella laitumella "juoksemassa". Fasu yritti keskittyä tosin enemmän jäätyneiden heinätuppojen syömiseen kuin spurttailuun. Vaikka minä heiluin oransseissa haalareissani kuin heinämies ja Heidi heilutteli riimunarua ilmassa, niin ainoa mitä Kirahvista saatiin irti oli löysän oloista ravia ja laukkaa ;) 

Toista oli tänään Kapun kanssa, hyvä että ehdin riimua herralta ottaa kun sitä jo mentiin. Ja kyllä kuulkaa herra veti menemään... Häntä töttöröllä laukkaa päästä päähän, hillittömiä spurtteja, ilopukkeja ja vauhdikkaita käännöksiä. Minun kateudeksi herra päätti esittää myös erittäin komeaa lisättyä ravia, joskus kun itse olisi selässä ja saisi pojun noin tanssimaan.

Mieheke oli mukana ottamassa kuvia, ja muutama aivan mahtava otos myös saatiin aikaiseksi. On se ihana huomata että hevonen haluaa liikkua ja mielellään sen myös tekee. Ilosilmälle kun toinen on ihan innoissaa, puhisee ja puhkuu ja vetää häntä soirolla pitkin laidunta. Ja kun ei herra olis millään halunnut lopettaa, seuraavalla kerralla pitää kyllä ottaa videon pätkä niin näette kuinka virtaisa tämä mun eläkeläinen on.

 

Maastoiluja

Kapun sairasloman jälkeen olen papparaisellä käynnyt nyt neljä kertaa maastossa. Ensimmäinen maasto oli ihan käyntimaasto ilman satulaa ja Fasu seurana. Tämä oli herrojen ensimmäinen yhteinen maasto täällä meillä, joten sekin lisäsi vähän jännitysmomenttia. Mutta hyvin pojilla sujui, Kapu ei yhtään säpsynyt tai kiihkoillut vaikka Fasu kulkikin menomatkan ihan Kapun hännässä kiinni kuolaten mustan orin hännän yhdeksi jäiseksi kokkareeksi =)

Toisella kerralla lähdin yksin maastoon ilman satulaa ja silloin oli sapelihammastiikereitä joka puskassa. Käynti muistutti enemmän passagen ja kävelyn sekoitusta kuin rentoa maastoilua. Joten päätin mennä herran kanssa miehekkeen sukulaisen pellolle vähän spurttailemaan. Joo, tosi hyvä idea... Virtaa täynnä oleva hevonen, tilaa ja ratsastaja ilman satulaa. Pysyin selässä, ihme kyllä.

Viime viikonloppuna sain maastoon seuraksi Fasun ja Heidin. Nyt jo uskallettiin hitusen ravata yhdessä, ja hyvin meni. Tosin Kapu on sen verta kilpailuhenkinen, että edellä pitää mennä. Aina kun Fasu ohitti mun papparaisen, tuli pojulle kiire. Jopa meidät metsätiellä ohittaneen auton perään, piti Kapu-orhin sännätä. Käytiin samaisella pellolla taasen laukkaamassa. Fasulla oli vähän nihkeää menoa kun Kapu ei laukannut samaa aikaa. Ei viitsitty "ärsyttää" Kapun kilpailuviettiä, vaan laukattiin vuorollaan. Heidi yritti yllyttää Fasua laukkaan, mutta herra teki tyylikkään kulman katkaisijan ja Kapun luo. On ne sellainen parivaljakko. Kapulla ei tuottanut ongelmia laukata kunnolla. Tunsin kuinka vinttikoiramaisesti herran takalisto painui rungon alle ja sit mentiin et hippulat vinkui. Minä vain nauroin ja annoin pojan laukata. Kapussa on kyllä se hyvä puoli, vaikka laukataankin lujaa niin herra antaa aina alas. Niin nytkin... Käytiin vielä maastolenkin jälkeen naapurin kentällä laukkaamassa lisää. Ihanasti Kapu meni. Laukka pyöri vaivattomasti ja minä sain vain nauttia menosta.

Tänään teimme kirpeässä pakkassäässä (-24 astetta) parin tunnin maastolenkin hietakankailla. Meillä oli Heidin kanssa ensimmäisten muutaman sadan metrin jälkeen jo ripset niin jäässä, ettei pahemmin enää eteensä nähnyt. Pojilla riitti onneksi virtaa vaikka ulkona olikin kylmä. Tosin puolessa välin lenkkiä Fasu oli sitä mieltä, että nyt riittää ja yritti monta kertaa lähteä metsän kautta takas kotiin. Heidi kuitenkin päättäväisesti sai herran takaisin Kapun peesiin. Reippaan ravipätkän jälkeen Fasu unohti moiset kujeet. Metsätien pohja oli niin hyvässä kunnossa, joten päätimme kokeilla ensimmäisen kerran laukkaa yhdessä. Fiksusti herrat laukkasivat peräkkäin. Viimeisen ravipätkän aikana tiellä ollut hiekkaklöntti oli Kapun mielestä varsin vaarallinen, ja sitä piti pienellä sivuloikalla varoa. Tästä johtuen Fasu meinasi istahtaa takajaloilleen täydestä vauhdista. Mutta kylmästä ilmasta ja pirteistä vanhuksista huolimatta maasto meni oikein mainiosti. Hienoa että vanhat pojat tulevat toimeen noin hyvin, niin on mukava käydä yhdessä maastossa. Huomenna irtojuoksutan Kapua isolla pellolla ja jouluaattona lähdetään Heidin ja Fasun kanssa yhdessä joulumaastoon ilman satulaa. Mun mieheke tulee mukaan Oliver (minun pieni, öhöm tai siis pienesti iso, perhoskoira)- koirulin kanssa.

Kapulle ja Fasulle on tullut talliin oma lemmikki. Kaneli- kani on muuttanut heille sinne kaveriksi =)

Ihanan talvinen keli maastoiluun

Sairaslomalaisen paluu

Viime viikonloppuna jaettiin tuo laidun kahden herran käyttöön, ja näin ollen Kapu pääsi 3 viikon "arestin/karenssin" jälkeen isommalle laitumelle. Olis suhteellisen hankalaa saada tolpat maahan johon oli jo pakkanen päässyt puraisemaan, mutta pienen pohdinnan jälkeen saimme jäädytettyä kaksi muovitolppaa ja narut vedettyä. Kesällä uusimme kaikki eristimet, langat ja huonot aitatolpat, ja jaamme toisen ison laitumen poikien käyttöön.

Tiistaina päätin ottaa Kapun juoksutusliinan toisen päähän ja vähän katsella millä mielellä ja liikkeellä herra 3 viikon totaaliliikutuskiellon ja 2,5 kuukauden vähäisen käytön jälkeen on. Onneksi tein niin, sillä virtaa oli jantterissa kuin pienessä pitäjässä. Voin vain kuvitella millainen maastoreissu meillä olisi ollut jos minä polvileikattuna olisin hypännyt herran selkään ja lähdetty maastoon. Vauhtia siis piisasi ja hyvältä näytti jalan liike, onneksi. Laukannostot oli aika vauhdikkaat ja herra esitti myös muutaman ilopukin liinan päässä. Liikutuksen jälkeen jalka lämpesi ja turposi hitusen, mutta jalan kylmäys ja savet hoitivat tilanteen.

Eilen juoksutin Kapua lisää, ja virtaa ei ollut enää niin paljon, mutta mielellään herra edelleen likkui. Kantoi itsensä kauniisti ja laukassa oli hyvä liitovaihe. Huomenna mennään porukalla maastoon. Kapu, Fasu ja naapurista otetaan vielä mukaan Cossi. Mielenkiinnolla odotan, että millainen reissu huomenna saadaan aikaiseksi. Toivottavasti ei ole liian kylmä.

Tallikaverit

On ollut kiireitä niin ei ole ehtinyt postata, mutta tallin asukeille kuuluu hyvää.Joulua odotellaan ja huomista ensimmäistä yhteistä maastolenkkiä. Fasu vielä opettelee tallin tavoille ja Kapu sitä yrittää kovasti opettaa, että miten täällä meillä oikein asutaan. Välillä Kapulla on sellainen ilme kun se katsoo Fasun touhuja, et oikeasti onko mun pakko asua tuon kanssa täällä =)

Ollaan treenattu tallissa vapaana olemista (siis ilman riimua ja naruja) sekä karsinassa olemista vaikka ovi onkin auki. Hyvin on Fasulle opit menneet perille, huomaa että hepan kanssa on touhuttu ja siltä on ennenkin vaadittu kuuliaisuutta ja tottelevaisuutta. Myös narussa kulkemista on treenattu silleen että heppa pysyy sivulla, eikä höyryä ohi tai päälle. Myös talliin tuloa, seisomista, loimen laittoa laitumella yms. on treenattu, kaikkea sellaista mitä täällä on Kapun kanssa totuttu tekemään. Hyvin on onneksi mennyt, paitsi eilen Fasulla oli tullut laitumella tylsää sinä aikana kun olimme Fasun omistajan kanssa raveissa. Herra oli päättänyt kontata lankojen alta vapauteen. Kapu oli onneksi pysynyt lankojen oikealla puolella ja varmaan tästä syystä Fasukaan ei ollut kauas harhaillut. Onneksi mun mieheke oli kotona ja pääsi metsästämään valkoisen kirahvin savannilta =)

Muistellaan maastoreissuja

Nyt kun Kapu on vielä viikon sairaslomalla (huoh, odottavan aika on pitkä) ja ratsastuskiellossa, niin muistellaan hitusen meidän aiempia maastoreissuja. Vauhtia ja tilanteita ei ole niistä reissuista kyllä puuttunut, siitä pitää kyllä säpäkkä eläkeläisherra-Kapu huolen. Milloin on hypättä ojaan kun hirvi ryykäsi eteen meidän laukatessa hiekkatien pätkällä, milloin on herraa kiukuttanut ja ainoa suunta on ollut pakki, milloin on metsäkanalintuja lähtenyt jaloista lentoon, milloin on menty nelikavioluisussa pellolla...

Itselläni on sellainen onni, että ihan omalta kotipihaltani lähtee oikeastaan joka suuntaan hyvät maastot ja reitit. Pikkuisen joutuu autoteitä pitkin mennä, mutta onneksi Kapu ei autoista ja muista tiellä kulkevista kamppeista välitä, ennen kuin pääsee hiekkateille, peltoteille, metsäautoteille tai pelloille. Ja sekin on hyvä tuuri, että suurin osa täällä päin autoilijoista YMMÄRTÄÄ väistää ja hiljentää kun näkee ratsukon tiellä. Tosin kerran yksi puurekka aiheutti minulle kohonneen verenpaineen kun pyyhkäisi täydellä faartilla ihan meidän vierestä, Kapu pikkaisen säpsähti ilmavirtaa joka meitä pyyhkäisi mutta ei onneksi mitään muuta. Mun ihana poju! Minä siinä sit naama punaisena puin nyrkkiä rekan perään ja huudan ruokottomuuksia. Onneksi kyläläiset jo tietävät meikäläisen temperamentin niin eivät enää korvaansa lotkauta kun tämä akka mesuaa. Olis kiva tietää millaisena kylähulluna pitävät =)

Yksi maastoreissu on kyllä jäänyt elävästi mieleen. Muuten kiva reissu, rauhallista oli metsässä ja Kapu oli kiltisti. Ei vouhkannut tai tuijotellut puita yms. Siinä linnunlaulua kuunteltiin meidän taittaessa rauhaisasti auringon paisteessa matkaa, kunnes ilmoille pääsi kimakka pieru. Heti alkuun kerrotaan, että se ei tullut ratsastajalta vaan hevoselta. Tätä Kapu sitten kovasti säikähti. Otti jättiloikan sivuun ja kauhea puhina päällä. Kapu tepasteli paikallaan kuin mikäkin ori ja ihmetteli, mistä moinen ääni oli oikein tullut. Minulla täysi työ pysyä satulassa kun herra siinä teiskasi. Vihdoin sain papan rauhoittumaan ja nauraen tuumasin, että omaa pierua menit sit säikähtämään. Oli herra aika nolo... Jonkinmoisen virtapiikin heppa tästä sitten itselleen sai kun laukassa piti tosissaan tehdä töitä, että herra pysyi käsissä. Tästä ärsyyntyneenä laitoin Kapun sitten töihin, ja oli suhteellisen siistiä mennä kootussa laukassa metsätietä avossa eteenpäin. Miksi aina silloin kun kukaan ei näe, Kapu menee niin mahtavasti :) Laukkasi ylöspäin mun istunnan alla, ja oli niin komeassa muodossa häntä kaarella, into piukassa. Voisi kun menisi aina samalla tavalla myös kentällä.

Talvella maastoilu pitää sisällään paljon umpihankiratsastusta ravissa ja laukassa. Ja kyllä kuulkaa herra nauttii menosta. Mitä syvempi hanki, sen lennokkaampaa on meno. Toivottavasti ensi talvena olisi oikein paljon lunta niin pääsisi taas pelloille ja metsäautoteille laukkaamaan =)

Namuvaras

Tiedän että hevoseni on maailman paras kerjäämään namuja, herkkuja, ruokaa, rapsutuksia yms. Mutta että armas karvamoponi osaa myös omatoimisesti palkita itsensä, se oli minullekin ihan uutta.

Tänä aamuna Essin kanssa (meidän "ottotyttö", Kapulle rakas hoitaja) mentiin tekemään aamutallia. Kapu oli hörisemässä heti kun ulko-ovi aukesi. Olin kippaamassa pojalle aamuruokia ruokakaukaloon kunnes huomasin, että karsinassa oli jotakin ylimääräistä. Turpeen alle oli ilmiselvästi yritetty piilottaa tyhjä hevosnamipussi. Otin pussin käteeni ja vilkaisin hevostani murhaavasti. Nolona Kapu käänsi katseensa pois ja oli sen näköinen kun pikkulapsi joka on yllätetty karkkivarkaista. Yritä siinä sit moittia hevosta kun toinen on niin syyttömän näköinen =)

Kaikista mielenkiintoisinta tässä on se, että miten ihmeessä Kapu on sen itselleen sinne karsinaan saanut. Kapun karsina on auki edestä, eli siinä ei ole kaltereita vaan poju voi työntää päänsä karsinan seinän yli käytävälle. Namit olivat harjapaksissa jemmassa, joka on sellaisen hyllyn päällä seinän vasten Kapun karsinan vieressä. Edellisenä iltana siitä muutaman namin pojalle annettiin ja pussi takaisin omalle paikalleen harjalaatikkoon.

Kovin on pojun kaulan täytynyt venyä että on pussin sieltä laatikosta saanut, sen verta kaukana se kuitenkin on. Ja se, että ylipäätänsä on sen kannen saanut auki. Täytyy vakavasti harkita semmoisen kameran hommaamista talliin sillä olisi kiva tietää mitä kaikkea tuo mun armas karvakasani yön pimeinä tunteina touhuaa. Muutaman kerran on ollut heinäverkko niin hukassa, että vasta päiviä katoamisen jälkeen se on löytynyt turpeiden alta vaikka koko karsina on käännetty ympäri miljoonaa tsiljoona kertaa. 

Kapu "the jalkavaivainen"

Fasu tuli Kapun tallikaveriksi vajaa viikko sitten. Yllättävän sopuisasti on kaverusten elo yhdessä lähtenyt käyntiin, vaikka Kapu on ollut yksikseen tämän rantsin pomona ja kukkona tunkiolla reilun vuoden. Vissiin herrat muistivat toisensa Muhosen tallin ajoista, jolloin he olivat muutaman vuoden karsinanaapurit, koska tosi äkkiä molemmat ovat ottaneet toisen osaksi laumaa ja ovat toistensa perään koko ajan. Jos toinen on tallissa, ja toinen ulkona niin voi kamala sitä hätää ja huutoa.

Alkuun herrat olivat ihan eri laitumilla, koska Kapu on aika kingi laitumella ja eikä siedä muita hevosia samalla laitumella. Tarkoitus oli, että tässä ajan kanssa jaamme isot laitumet kahtia, että molemmat pojat saavat sitten olla samalla laitumella, mutta omalla puolella. Kunhan nyt ensin Fasu kotiutuu ja oppii talon tavoille.

Mutta torstai-iltana meni suunnitelmat uusiksi. Kapu on nyt ollut 1,5 viikkoa sairaslomalla ja "tuomittu" laiduntamaan pienellä laitumella vielä toiset 1,5 viikkoa, koska herran toinen takajalka on piikitetty klinikalla jännetupen tulehduksen takia. Kapu oli ulkona laitumella sen aikaa kun Fasua taluteltiin pihalla. Vietiin valkoinen poju sisälle hoidettavaksi, Kapu sai jäädä ulos. Pitäähän sitä nyt vanhojen herrojen oppia olemaan erossa siitä toisesta osapuolesta (kutsumme herroja ystävällisesti Majakaksi ja Perävaunuksi, niin kiintyneitä he ovat toisiinsa, varsinkin Kapu on Fasun perään mikä oli minulle todella yllätys). 

Yhtäkkiä alkoi pihalta kuulumaan kavioiden kopinaa. Minulle tuli heti sellainen aavistus, että se on Kapu ja se on taatusti tullut langoista läpi (Kapun sairasloma-aitauksen langoissa ei kulkenut sähkö tuolloin, nyt kulkee). No, Kapuhan siellä oven takana odotti että pääsisi sisälle. Kävin korjaamassa langat ja vein eläkeläisen takaisin ulos. Sen, että sain langat kiinni ja käänsin selkäni niin NAPS! Kapu ryntäsi langoista läpi ja häntä töttöröllä veti laukkaa pihalla. Minun sydäntäni kylmäsi, 1,5 viikkoa sitten piikitetty jalka ja vielä ei saisi käyntiä kummempaa mennä. Siinä kohtaa alkoi minulla savu nousemaan korvista, sillä Kappari ihan selkeästi näytti minulle keskikaviota käytöksellään ja kaiken kukkuraksi herra oli laukkaamassa minua ja mun pihalla parkissa olevaan autoani kohti. Huudahdin jotakin K18- materiaalin piiriin kuuluvaa ja käännähdin herraa kohti. 

Täydestä vauhdista Kapu teki reittimuutoksen keskelle mun marjapuskiani ja siitä komea hyppy vauhdilla yli minun vadelmapuskien. Jäin monttu auki katsomaan iloisesti kirmaavaa jalkavaivaista hevostani jonka musta hanuri livahti laitumen katoksen taakse. Fasun omistaja, Heidi, nopeasti sulki rintin ja niin jäi minun orhini kirmaamaan laitumelle innosta puhkuen. Minun mielessäni kävivät nopeasti vaihtoehdot Kapun myymisestä kenttähevoseksi siihen, että haen naapurista haulikon. Mutta eihän siinä voinut muuta kuin nauraa kun Heidi totesi, että aikasta kipeä tuo sun hevosen jalkasi tuntuu olevan kun noin vain vinolla lähestymisellä tyylipuhtaasti veti 1,5 metristen puskien yli kaula kaarella ja korvat höröllä. Kuin lisätäkseen Kapu uhittelevasti puhalteli laitumella, että mua ei yhdet puskat estä. 

Että sellainen jalkavaivainen, vanhus mun kotona asustelee.

Ensimmäinen postaus

Törö...

Ajattelin alkaa pitämään blogia hevosestani ja minun hevoselämästäni. Niissä kun riittää vauhtia, vaarallisia tilanteita sekä huumoria. Jahka pääsen sinuiksi tämän blogin kanssa niin alan lisäilemään tänne kuvia ja tekstejä.

Jenni