Kuulumisia

Tervehdys pitkästä aikaa ja pahoitteluni kun en ole postaillut. Asia on niin että olen pitkällä sairaslomalla ja tämän takia minun hevosteluni ovat lähinnä rauhallisten maastolenkkien varassa. Onneksi minulla on muutama ahkera Kapuilija jotka käyvät purkamassa Kapun energiaa maastoon ja auttavat minua tallitöissä. Myös eläkkeellä olevasta äitistäni olen saanut oivallisen tallipiian =)

Kesä on nyt ohi ja talvea odotellaan. Minun puolestani lunta saisi tulla ainakin metri niin pääsisi harrastamaan hankiratsastusta ja pitkiä maastolenkkejä talvisissa maisemissa. Tänä vuonna kesä ja syksy olivat säiden puolesta loistavat sillä Kapun laidunkausi kesti viisi kuukautta. Kapu oli alkuun ihan ihmeissään kun piti alkaa öitä viettämään tallissa ja varsinkin kun Kapu vaihtoi karsinaa. Mutta pian papparainen muisti kuinka tallissa elelllään.

Jossakin postauksessa kehuin laittavani kuvan Kapun kuolaimettomista suitsista. Alla on kuva niistä, tosin kuvan oton jälkeen olen hieman modifioinut suitsia. Poskiremmit on siirretty astetta alemmaksi (kuten kuvasta huomaat niin poskiremmit on liian liki silmiä) ja olen hommannut poskihihnoihin myös pehmusteet etteivät hihnat hinkkaa. 

Itseä harmittaa suunnattomasti kun meidän kuolaimeton ratsastus- treenijakso jäi lyhyeksi minun terveystilanteeni takia. Ehdin ratsastaa niillä vain pari kertaa, mutta joka ratsastuksen jälkeen homma meni aina eteenpäin. Nyt vain toivon että saan itseni kuntoon niin päästään taas papparaisen kanssa treenaamaan. On mukavaa vaihtelua ratsastukseen mennä näillä.

Kapu on saanut myös talliin kavereita. Tallissa asustaa nyt talven yli kolme kania. Belgian jätit nimeltään Lumikki, Kääpiö ja Kaneli. Neitokaiset asuvat Kapun vanhassa karsinassa. On aivan ihanaa kun tallissa on elämää. Voi olla että nämä ylläpito-kanit istuttavat minuun kanikuumeen niin että joudun hommaamaan oman kanin ensi kesänä. Toinen koirahan meille on tulossa Jallulle kaveriksi tuossa joulun tienoilla. Näin se meidän karvainen perhe kasvaa.

Valokuvakansion syövereistä löydettyjä kuvia

Moikka lukijat =)

Ajattelin kaivaa kovalevyni kätköistä kuvia minun ja Kapun elämästä sillä tänä vuonna Kapu on ollut osa minun elämääni melkein kuuden vuoden ajan. Alkuun herra oli yksi minun tuntiratsuistani, sitten vakiotuntiratsuni, ensimmäinen oikein kunnon oikea hoitohevonen ja nyt ihan iki-oma hevonen. Otoksia on Muhoselta, Passojan yksityistallilta ja omasta tallista. Osa otoksista on onnistuneita, osa ei. Mutta nauttikaa =D Ja kyselkää kommenteissa jos joku kuvista kiinnostaa tms.

Tallikissa Onni

Toukokuussa talliimme muutti oikein maatiaskissojen kunkku kollipoika Onni. Pikkuhiljaa pienestä rääpäleestä on kasvamassa pihan kunkku, ja toivottavasti myös hiirien kauhu.

Onneksi pikku-rääpäle on kotiutunut hyvin ja on hyvä kaveri niin Kapun kuin Jalmarinkin kanssa. Jalmarin kanssa ollaan kyllä enemmän kuin kaveri. Nämä kaverukset on kuin paita ja peppu. Otetaan yhdessä nokoset kuusen alla, remutaan pensaiden alla, juodaan samasta kupista ja leikitään pitkin pihaa. 

Itse kun olen allerginen kissoille, niin on ollut mielenkiintoista huomata kuinka olen pikkuhiljaa alkanut sietämään meidän kattimusta. Alussa kun kissiä silitin niin nokka alkoi vuotamaan ja silmät kutiamaan, mutta nykyään saan äärimmäisen harvoin mitään oireita Onnista. Ja se on hyvä asia sillä, kyllä minun koiraihmisenä täytyy myöntää että on tuo pikkumies varastanut minun sydämen.

Ja mitä tulee siihen että kissa on puhdas tallikissa, niin ööö... Metsään meni. Nyt kun on ollut näin kuuma, niin meillä on ollut ulko-ovi auki. Aikasta usein tulee pikkumies sisälle, koska hän on äärimmäisen sosiaalinen pikkukissa, mikä on minusta vain hyvä asia. Yhdet kakat on väännetty äiteen kukkaruukkuun ja siitä jouduttiin jäähylle, samaten kun sohvaa on alettu kynsimään niin on joutunut jäähylle. Mutta edelleen kissa on sisälle tervetullut, käymään, mutta yöt Onni on tyytyväisenä nukkunut tallin nojatuolissa Onni-oravan kanssa. Ja hyvä niin, tallikissan virkaa Onni on taloon tullut tekemään... Mitä nyt siinä sivussa on hurmannut kaikki, mukaan lukien blogin pitäjän.

Hiljaisuus on päättynyt

Tervehdys lukijat.

Pitkääkin pidempi hiljaiselo on nyt päättynyt. Erinäisistä syistä en ole ehtinyt bloggaamaan, mutta nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni kirjoittaa tänne kuulumisia.

Kevät ja alkukesä meni mukavasti maastoillen ja kentällä pyörien. Ostin Kapulle kuolaimettomat suitset (Flower Bit). Kokeilin niitä muutaman kerran kentällä ja ihan hyvin meni. Paljon ne vaativat ratsastajalta, sillä edessä ei olekaan samallalailla jarrua vaan istunnan joutuu ottaa ihan eri tavalla töihin. Muutaman kiitolähdön Kapu otti kun jäin liikaa jalalla ja kädellä kiinni, mutta pienen keskustelun jälkeen homma oli taas hallussa. Laitan näistä suitsista kuvan seuraavan tekstiin, sillä tällä hetkellä makaan sängyssä läppäri sylissä ja ulkoinen kiintolevy ei ole koneessa kiinni ja siellä on kaikki minun kuvat.

Peruskuolaimella Kapu alkoi menemään hankalaksi, joten päätin lähteä hakemaan meille apua. Sainkin yhden ratsastustunteja työkseen ratsastuskoulussa pitävän naisen tulemaan tänne maalle ja pitämään meille tunnin. Teimme ihan perusjuttuja, sulkutaivutusta ympyrällä kaikissa askellajeissa. Tätä tehdessäni opettaja huomautti monta kertaa että minulla oli paino aina väärälle puolelle (suuntaan) taivutuksessa. Jotenkin Kapu sai minun istuntani muljahtamaan useasti väärään suuntaan. Tätä tapahtui myös ihan ympyrällä ratsastaessa ilman taivutusta. Itse en moista olisi ikinä huomannut, joten kyllä opettajasta on hyötyä. Kapuhan oli alkuun ihan ihmeissään kun joutui eri tavalla töihin kuin aikaisemmin. Yksin kun ratsastaa niin ei sitä ole niin vaativa ja hevonenhan käyttää sen auttamatta hyväksi. Siksi päätin että tästä edespäin pyrin siihen että meille pidettäisiin tunti joka toinen viikko. Mutta sitten tulikin kaviokuume!

Juhannusviikolla Kapu muuttui jäykäksi ja haluttomaksi liikkumaan. Etuset keräsivät nestettä, mikä on äärimmäisen harvinaista Kapulla. Ihmettelin tätä kovasti ja luulin että herra on vain jäykkä ratsastamisesta (keväällä oli jakso jolloin Kapu liikkui 3-5 viikossta) joten lisäsin venyttelyä sekä linimentin laittoa. Mutta eihän ne auttanut kun taudiksi paljastui kaviokuume. Juhannusaatonaattona herra ei suostunut nousemaan katoksesta ylös. Kauhean työn ja tuskan avulla saatiin herra ylös. Hyvin kankeasti ja vaikeasti saimme Kapun tallin eteen jossa aloin sitä hoitamaan. Tunnustellessani etujalkoja huomasin niiden olevan kuumat ja täynnä nestettä. Soitto ell ja diagnoosi: kaviokuume. Kipulääkkeet, jalkojen kylmäys, ruuaksi vain vettä sekä heinää ja lepoon. Varmuuden vuoksi otimme vielä kengätkin pois.

Onneksi saimme taudin talttumaan ja noin kuukausi taudin toteamisen jälkeen Kapu on taas isolla laitumella syömässä vihreää. Joka ilta siltä kuitenkin tsekataan jalat ja ruokavaliossa ei tällä hetkellä ole lainkaan ohraa ja rehua. Liikunnan lisääminen aloitettiin noin 3 viikkoa diagnoosin jälkeen. Ensin vain kävelytetttiin ja juoksutettiin. Sitten lähdettiin maastoon ja tällä viikolla ollaan oltu kentällä. Itse ehdin Kapun sairasloman jälkeen käydä sillä tasan yhden kerran maastossa kun minulle paukahti sairasloma ja ratsastuskielto. Onneksi minulla on ihana tallityttö joka on herraa liikutellu =) Harmikseni olemme hänet "menettämässä" joten uuden ratsastajan/talliorjan haku on menossa. Katsotaan millaisen tyypin herra hyväksyy ;)

 

Kevät tulee ja vauhti kiihtyy

Ihana huomata että kevät on ottanut aikamoisia harppauksia eteenpäin, kuten lorisevat rännit tallin nurkalla, erittäin mutainen ja kurainen hevonen kun se piehtaroi talvikarvaansa pois laitumella sekä kesänopeusrajoitukset teillä, kertovat. Myös meidän lähellä olevaan pikku-järveen on saapunut joutsenpari, toivottavasti pari saa tänä vuonna rauhassa pesiä sillä viime vuonna ihmiset häiritsivät pesintää niin kovin että pari jätti hommat kesken ja muutti toiseen paikkaan.

Kevään tulon huomaan myös Kapusta. Martingaali ollaan otettu taas käyttöön, sillä meidän viime viikkoinen maastoilu oli aikasta vauhdikas kokemus. Mikä kumma tuohon mun munattomaan ukkoon menee aina keväisen? Kiikuttaa mua pitkin maita ja mantuja kuin kuoriämpäriä. Mut onneksi kenttä on ollut nyt hyvässä kunnossa ja siellä muutamaan otteeseen käyty mun ratsastaja-hoitajatyttöjen toimesta, sekä itse eilen kävin. Siellä herra onneksi kanavoi energiansa työntekoon mikä on enemmän kuin kiva juttu. Pitkästä aikaa sillä voi vaatia kunnon siirtymisiä ja kokoamisia. Mutta tuohon viime viikon maastolenkkiin...

Tässä kuvassa vielä tallustellaan rauhaisasti eteenpäin sillä vaikka maastot ovatkin alkaneet kuivumaan ja jää sulamaan, niin paikka paikoin on aika paha routa vielä että käymäjalkaa joutuu menemään. Tosin hyviä vauhtipaikkojakin löytyy sieltä täältä joissa jo hitusen uskaltaa laukkailla ja antaa herran mennä.

  

Meillä oli myös seuraa maastossa. Pellolla touhotti parisenkymmentä joutsenta joita siinä sitten tovi yhdessä seurailtaan tarkkaan. Kuvan oton jälkeen minun suunnitelmissani oli että ylitämme kapean ojan siirtyen samalle pellolle joutsenien kanssa ja pellon vierttä pitkin lähdemme toiseen suuntaan katsomaan josko sieltä löytyisi laukkakelpoisia hiekkateitä.

Tämän kapean ojan Kapu ylittää aina yhdellä käyntiaskeleella ilman mitään hyppyä. Ei nyt, vaan 1,5 metriä korkea esteloikka ja kiitolaukkaan. Mulla löysät ohjat ja kriittinen tasapainon menetys odottamattomasta loikasta johtuen. Ennen kuin sain ohjat käteen ja itseni takaisin satulaan kunnolla niin painoimme kiitolaukkaa kohti joutsenparvea. Kyllä, sinne sekaan me sitten painettiin. Minä huudan, joutsenet kaakattaa ja lähtee lentoon joka suuntaan ja herra vain kiihdyttää laukkaa. Yritän saada papparaista hallintaan mutta herra vetää kiitoa pää pystyssä hiljentämättä. En edes voltille saanut herraa, aivan kuin olis katujyrällä mennyt eteenpäin. Sen verta sain ohjattua orhia että päädyimme pellon kulmaan jossa oli metsä molemmin puolin. Sinne Kapu onneksi suostui vihdoin ja viimein pysähtymään. 

Hengittelin tovin ja käänsin herran takaisin päin, parempi mennä tarkistamaan kuinka monta joutsenta olimme saaneet hengiltä. Ja taas yritetttiin päästä irti mun otteesta... Pään heilautus ja kuolaimeen kiinni. Onneksi olin nyt näppäimillä, joten raivokas karjaisu ja kääntö voltille veivät herran menohalut hetkellisesti. Seuraavat puoli tuntia keskustelimme kovaankin ääneen että millä tyylillä jatkamme lenkin loppuun asti. Loppu tulema oli se että hikisen avotaivutus-koottu laukka väännön jälkeen, etenimme juuri sillä tahdilla kun minä halusin. Loppuravit meni maastossa jo rauhalliseen, rentoon tahtiin. Kurvasimme anoppilan pihalle pit stopille, soitin anopille että saisiko hikinen ratsastaja vesilasillisen. Muikeasti hymyillen anoppi sellaisen minulle toimitti ja appiukko toi Kapulle leivän. Päätin että nyt menemme tietä pitkin kotia, sillä en yksinkertaisesti enää jaksaisi pysyä kyydissä jos herra saisi kevähepulin uudestaan. 

                                                                   

 

Onneksi Kapullekin oli tullut hiki joten kuivateltiin tovi sisällä ennen kuin vein herran nauttimaan ulos päiväheinistä (yllä Kapun tyylinäyte miten hän haluaa kaulaviltin olevan). Tarkistin myös huolellisesti kaikki jalat sillä pelto missä herra spurttaili, oli vielä aika jäinen. Onneksi ei löytynyt mitään joten linimentit koipiin, poju loimiin ja ulos.

Seuraava investointi tulee olemaan fleece-vuorellinen sadeloimi sillä tuo pelkkä turkoosi-sadeloimi ei riitä tuulisinä kevätpäivinä jos herra on hikinen, ja toppaloimi on aivan liikaa sille näillä keleillä. Tässä herran tyylinäyte miten puhtaasti loimesta saadaan hyvinkin likainen. Mun oma sika-hevonen <3

Uusi perheenjäsen

Täällä meidän rantsilla on tapahtunut eläinten vaihtoa suuntaan ja toiseen. Tammikuun lopussa perheeseemme liittyi pieni koirapoika nimeltä Jalmari (Jallu). Jallu on Welsh Corgi Cardican ja ikää herralla on nyt 12 viikkoa.

Tässä poju on juuri tullut meille kasvattajalta, ikää 7 viikkoa. Isot korvat ja vielä isommat tassut.

Toinen mullistus meillä on tapahtunut tallissa. Toinen pappa, Fasu, on tallista muuttanut lähemmäksi omistajiansa ja näin ollen Kapu on nyt jälleen oman tallinsa kunkku. Hyvin on herra siihen suhtautunut että jäi yksin. Ensimmäisenä päivänä Fasun lähdön jälkeen, piti vähän huudella ja juosta laitumella, muttas sen jälkeen ei ole herran käytöksessä ollut mitään outoa. Oma, sama pöhölö itsensä Kapu on. Tuntuu että Kapu on nyt ottanut Jallun uudeksi kamukseen, sen verta hyvin poijaat tulee toimeen keskenään.

 

Nyt meillä on talliin hakusessa kani, sillä Kaneli-pupu lähti myös Fasun matkaan, ja sen verta hupainen otus se oli, että oman kanin haluaa talliin. Tuossa kevään päälle olisi myös tarkoitus saada tallikissa pitämään hiirikannat kurissa. Sisälle kissaa ei voi ottaa, koska minä olen kovin allerginen kisu-misuille.

Ollaan tässä parin viime viikon aikan käyty yhdessä koko perhe lenkillä. Minä Kapun kanssa ja Jallu miehellä narussa. Hyvin on lenkit mennyt, ja pikkuhiljaa alkaa Jallukin kunnioittamaan hevosen kavioita. Muutama osuma on tullut, mutta onneksi ei ole käynyt mitään. Tulevaisuudessa olisi tavoite, että voisin lähteä Kapun kanssa maastoon silleen että Jallu on vapaana mukana. Ja en epäile yhtään etteikö se onnistuisi. Sen verta Jallu on kiintynyt Kapuun että käy sitä aina tervehtimässä laitumella, ja Kapu antaa koirulin olla rauhassa hänen laitumellaan. Ihme kyllä...

Tänään käytiin hienossa kevätsäässä lenkillä taas. Menin ilman satulaa koska oma selkäni on vähän jumissa ja hevosen rauhallinen käynti-askellus on mitä parhainta "hierontaa" selälle.

Jalmari nauttii kevätauringosta leikkien jälkeen

 

Kovasti odotan jo kesää, että pääsee Kapun kanssa tekemään pitkiä maastolenkkejä ja kentälle vääntämään koulukuvioita. Herralla kun on kerääntynyt virtaa, koska kenttä ja maastojen pohjat ovat olleet erittäin huonot. Pari päivää sitten löysin maastosta sellaisen sadan metrin pituisen sulan, hiekkatien pätkän jossa pystyi vähän ravailemaan ja laukkaamaan. Vauhtia oli enemmän kuin tarpeeksi ja muutamat ilopukit sekä pystyynnousut piti suorittaa. Mutta eihän siitä vihainen voi olla, onnellinen vain kun vanhalla papalla riittää virtaa. Mutta kesä, tule jo. Me odotamme sinua!

"Olet minulle rakas ja tärkeä"

 

Uusi vuosi startattu kaikella uudella

Minä en ymmärrä mihin nämä vuorotyöläisen vapaat aina katoaa. Suunnittelin tekeväni uuden postauksen tänne blogiin ensimmäisenä vapaapäivänä, niin vielä. Viimeiselle vapispäivälle se jäi. No, ensimmäinen vapaapäivä meni taloyhtiön kokouksessa sekä hevosten kanssa touhutessa. 

Saimme nimittäin Fasun toisen omistajan kanssa päähän ajatuksen että vuokraamme maneesin kahdeksi tunniksi näille meidän GP-tason eläkeläisille. Tuumasta toimeen ja viime perjantaina meillä oli maneesilla varaus klo 18-20. Sit jostakin koppi ja vetokoukullinen auto kuskeineen. Ja tämä oli vasta se helpoin osuus. Hevosten kuntoon saaminen, kaikkien kamojen raahaus sekä kopukoiden koppiin saanti. Siinähän sitä suihketta ja suhinaa sitten olikin.

Kotopihalla Fasu meni nätisti muutaman yrityksen jälkeen koppiin, Kapun kanssa oli vähän enemmän haastetta. Minä luovutin heti kättelyssä parin yrityskerran jälkeen. Myönnän että minulla on äärettömän lyhyt pinna ja lastauksessa Kapu osaa käyttää sitä äärimmäisen hyvin hyödyksi, joten suurempia tuhoja välttääkseni en halua alkaa tappelemaan Kapun kanssa lastaamisesta koska silloin herra on jo voittanut. Mutta noin 20 minuuttia lastaamisen meni, ei paha. Kun ajatellaan että herroja ei ole pahemmin eläkepäivien alettua kopilla kuljetettu. Olisikohan Kapu ollut kopissa minulle tulon jälkeen noin kerran vuodessa.

Pääsimme hengissä asti maneesille, pollet ulos kopista. Olin satavarma että minun hevonen on silkkaa dynamiittia ja sellainen tuuliviiri. Vielä mitä, herra tuli nätisti kopista ulos ja tyytyi vain patsastelemaan pihalla. Fasu oli se sähäkämpi kaveri. Olikohan poijaat lyöneet päänsä yhteen kopissa ja persoonallisuudet vaihtuneet, sillä sama efekti jatkui sisällä maneesissa kun päästimme herrat juoksemaan toviksi vapaana ja näin itse tutkisivat paikkoja. Fasu säikkyi, mulkoili ja oli muutenkin vauhdikkaampi kuin minun otukseni. Kapu antoi jopa ensimmäisenä kiinni kun aloimme varustaa niitä ratsastusta varten.

Kävelin muutaman kierroksen jotta Kapu tutustui maneesin nurkkiin, peileihin, katsomoon ettei sitten tarvitsisi alkaa säikkymään kun aletaan työskentelemään oikein kunnolla. Fasun toisen omistajan mies kantoi puomeja maneesiin. Toiselle sivulle tuli ravipuomit ja toiselle pitkälle sivulle laukkapuomit. Ravasin muutaman kierroksen ja aika nopeaa otin verkkalaukan, jotta vanhat lihakset vähän lämpenisivät ennen kuin aloin menemään ravipuomeja. Pitäisi vissiin mennä niitä useammin kun herra imi puomeille ja sai tosissaan pidättää menoa. Kapu oli todella energinen, mutta ratsastettava ja hallittavissa oleva.

Minulla oli kamera mukana, mutten ehtinyt tekemään minkäänlaisia säätöjä siihen valotuksen tms. suhteen joten kuvat ovat mitä ovat. Pahoittelen...

Tulin ravipuomit molempiin suuntiin muutaman kerran ja ne meni oikein mallikkaasti, joten siirryin isolle pääty-ympyrälle taivuttelemaan Kapua sillä monen kuukauden huonot pohjat ja pelkät käyntimaastot olivat tehneet tehtävänsä hevosten notkeudelle. Pikkuhiljaa Kapu alkoi rentoutumaan ja taipumaan, mutta takaosa ei ollut niin ponnekas kuin se normaalisti on. Ensi alkuun ajattelin että Kapu on jo vajaan tunnin työskentelyn jälkeen väsynyt, mutta se ei pitänyt kyllä yhtään paikkaansa kun nostin hengähdystaion jälkeen laukan ja aloin tulemaan laukkapuomeja. Herran jestas, millä imulla ja fäärtilla tultiin. Oli suhteellisen hankala saada puomien välit oikeiksi kun välillä herra tuli puomeille minun pidätteistäni välittämättä vauhdilla ja välillä hienosti jalkoja nostaen kootummassa muodossa.

Mutta saimme onneksi muutamat onnistumiset molempiin suuntiin puomeilla, joten siihen oli hyvä lopettaa puomitreenit. Päätin keskittyä laukan kokoamiseen ja ylös nostamiseen isolla ympyrällä. Ja taas, sama juttu kuin ravissa. Takaosa hyytyy ja poljenta stoppaa. Annoin vähän ohjaa ja heti herra vastasi pidentämällä askelta saaden takaosan taas alle. Kokeilin uudestaan kokoamista, mutta ei. Sama tulos, joten tulin siihen tulokseen että herraa ei nyt napannut kokoaminen. Tai sitten vieläkin herraa vaivaa ripuli on yksi syyllinen "jaksamiseen". Tarkoitus on soittaa nyt eläinlääkärille ja kysellä jatkoa hoitoon. Heinä-vesikuurista ei ollut apua, mitä nyt masu hiukan pieneni =)

Joten en viitsinyt enää "kiusata" vanhusta kokoamisilla vaan tulin laukassa voltteja, avoa ja muuten vain annoin herran nauttia laukasta kun sitä ei olla pitkään aikaan päästy nauttimaan. Ja kyllä poju nauttikin... Hiki virtasi molemmilla, minä naama punaisena (Kapullakin olisi taatusti ollut jos herran nassu ei olisi musta) ja olimme molemmat tyytyväisiä tekemäämme työhön. Lopuksi annoin papan ravata pitkällä ohjalla rennosti, eteen- alas muutaman kierroksen molempiin suuntiin. Selästä alas, kamat pois ja fleece selkään. Fasun omistajan tyttö lupautui taluttelemaan herraa kun minä vaihdoin ratsukamat pois ja kävin juomassa vesitornin tyhjäksi. Siivosimme jälkemme, sammutettiin valot ja lukittiin ovi. Sitten oli enää vuorossa operaatio koppiin saanti.

Lastasimme Fasun ekana kun se meni helpommin kotipihalla. Pyh ja pah, tuumasi Fasu. Minähän en tuonne enää mene. Tovin älskättyämme suuri valkoinen oli kopissa ja aloimme lastaamaan minun orhia. Kapu yllätti positiivisesti sillä jo toisella yrittämällä herra kiipesi koppiin aivan kuin olisi tehnyt sitä ennenkin. Ja kyllähän Kapua on elämänsä aikan kopissa kuskattu, entinen estehevonen kun on.

Pääsimme kotiin väsynein lihaksin. Hevosille kuivat loimet, vettä, linimentit jalkoihin ja iltaruuan kautta yöpuulle. Itsekin kaaduin suhteellisen kuolleena sänkyyn ja nukuin yön kuin tukki. Aamulla oli lieviä vaikeuksia päästä sängystä ylös. Minulla on siis olemassa lihakset =)

Tallissa minua odotti aamulla kaksi hyvin unisen näköistä kaveria joiden loimet olivat ihan purussa ja turpeessa. Oli sielläkin vissiin nukuttu sikeästi. Kävimme herrojen kanssa päivällä ilman satulaa kävely-verryttelymaaston ettei pappojen lihakset ihan vallan mene jumiin kuitenkin tuollaisen äkillisen, rankemman treenin jälkeen. Kapu tuntui maastossa kyllä kiva herkältä ja kuuliaiselta, eikä arkonut selkäänstä tahi jalkojansa. Joten mikään ei estä tekemästä tätä tempausta uudestaan. Sillä uskon että hevoset nauttivat siitä yhtä paljon kuin me ratsastajatkin, vai kertooko seuraava kuva jotain muuta... Ilmeet on ainakin molemmilla kohdillaan =)

 

Minulle tuli Muhosen tallilta viesti että olisi sille päivälle peruutus pienryhmätunnilla. Ja minä olin sitten niin pöhölö että vastasin Sirpalle, tulevani. Hetkonen, aamulla en meinannut päästä sängystä ylös ja Kapun selästä pois tuleminen maastolenkin jälkeen oli vaikeaa, lupauduin menemään pienryhmätunnille ratsimaan. Fiksu juttu...

Ei muuta kuin satula autoon ja tallille. Sain onneksi oman suosikkini Aroksen tunnille ja siihen nähden kuinka loppu minun lihakseni olivat edellisestä päivästä tunti meni äärettömän hyvin. Varsinkin kun minulla oli talviratsastushanskat käytössä johon jouduin survoa ohjat ja gramaanit samaan sorviväliin =/

Minulla oli naamakirjassa muutamassa paikassa ilmoitus että haen Kapulle liikuttajaa tallitöitä vastaan, ja sainkin muutamalta minulle tutulta hepptytöltä kyselyn että voisiko he tulla. Tiina on nyt käynyt muutaman kerran ja sunnuntaina kävi Pinja. Neuvoin hänelle tallityöt ja kävin nopsaan katsomassa vieläkö Pinjan ja Kapun yhteistyö sujuu mallikkaasti (Pinja on siis jokunen aika sitten ratsastanut Kapulla muutaman kerran). Hyvin meni, joten Pinja alkaa käymään Kapuilemassa tiistaisin ja Tiinakin jatkaa hoitamista, joten papalla on hyvin pullat uunissa. Ainakin kaksi kertaa viikossa pääsee lenkille, tavoite olisi että neljä kertaa viikossa mutta se riippuu niin paljon miten työvuorot menevät. Iltavuorojen aikaan on melkein mahdoton ehtiä, aamuvuorotkin on niin ja näin vielä kun on pimeää.

Kuvassa vasemman puolimmainen pötkäle on meidän tuleva perheenjäsen, Jalmari. Pikku-Jallu käydään hakemassa uuteen kotiin ensi viikon lauantaina, joten saamme aivan uuden sankarin seikkailemaan tähän blogiin. Joten pysyhän linjoilla niin pääset lukemaan millainen karvakorva tämä meidän rantsin uusin vauva tulee olemaan =)