Minä en ymmärrä mihin nämä vuorotyöläisen vapaat aina katoaa. Suunnittelin tekeväni uuden postauksen tänne blogiin ensimmäisenä vapaapäivänä, niin vielä. Viimeiselle vapispäivälle se jäi. No, ensimmäinen vapaapäivä meni taloyhtiön kokouksessa sekä hevosten kanssa touhutessa.
Saimme nimittäin Fasun toisen omistajan kanssa päähän ajatuksen että vuokraamme maneesin kahdeksi tunniksi näille meidän GP-tason eläkeläisille. Tuumasta toimeen ja viime perjantaina meillä oli maneesilla varaus klo 18-20. Sit jostakin koppi ja vetokoukullinen auto kuskeineen. Ja tämä oli vasta se helpoin osuus. Hevosten kuntoon saaminen, kaikkien kamojen raahaus sekä kopukoiden koppiin saanti. Siinähän sitä suihketta ja suhinaa sitten olikin.
Kotopihalla Fasu meni nätisti muutaman yrityksen jälkeen koppiin, Kapun kanssa oli vähän enemmän haastetta. Minä luovutin heti kättelyssä parin yrityskerran jälkeen. Myönnän että minulla on äärettömän lyhyt pinna ja lastauksessa Kapu osaa käyttää sitä äärimmäisen hyvin hyödyksi, joten suurempia tuhoja välttääkseni en halua alkaa tappelemaan Kapun kanssa lastaamisesta koska silloin herra on jo voittanut. Mutta noin 20 minuuttia lastaamisen meni, ei paha. Kun ajatellaan että herroja ei ole pahemmin eläkepäivien alettua kopilla kuljetettu. Olisikohan Kapu ollut kopissa minulle tulon jälkeen noin kerran vuodessa.
Pääsimme hengissä asti maneesille, pollet ulos kopista. Olin satavarma että minun hevonen on silkkaa dynamiittia ja sellainen tuuliviiri. Vielä mitä, herra tuli nätisti kopista ulos ja tyytyi vain patsastelemaan pihalla. Fasu oli se sähäkämpi kaveri. Olikohan poijaat lyöneet päänsä yhteen kopissa ja persoonallisuudet vaihtuneet, sillä sama efekti jatkui sisällä maneesissa kun päästimme herrat juoksemaan toviksi vapaana ja näin itse tutkisivat paikkoja. Fasu säikkyi, mulkoili ja oli muutenkin vauhdikkaampi kuin minun otukseni. Kapu antoi jopa ensimmäisenä kiinni kun aloimme varustaa niitä ratsastusta varten.
Kävelin muutaman kierroksen jotta Kapu tutustui maneesin nurkkiin, peileihin, katsomoon ettei sitten tarvitsisi alkaa säikkymään kun aletaan työskentelemään oikein kunnolla. Fasun toisen omistajan mies kantoi puomeja maneesiin. Toiselle sivulle tuli ravipuomit ja toiselle pitkälle sivulle laukkapuomit. Ravasin muutaman kierroksen ja aika nopeaa otin verkkalaukan, jotta vanhat lihakset vähän lämpenisivät ennen kuin aloin menemään ravipuomeja. Pitäisi vissiin mennä niitä useammin kun herra imi puomeille ja sai tosissaan pidättää menoa. Kapu oli todella energinen, mutta ratsastettava ja hallittavissa oleva.
Minulla oli kamera mukana, mutten ehtinyt tekemään minkäänlaisia säätöjä siihen valotuksen tms. suhteen joten kuvat ovat mitä ovat. Pahoittelen...
Tulin ravipuomit molempiin suuntiin muutaman kerran ja ne meni oikein mallikkaasti, joten siirryin isolle pääty-ympyrälle taivuttelemaan Kapua sillä monen kuukauden huonot pohjat ja pelkät käyntimaastot olivat tehneet tehtävänsä hevosten notkeudelle. Pikkuhiljaa Kapu alkoi rentoutumaan ja taipumaan, mutta takaosa ei ollut niin ponnekas kuin se normaalisti on. Ensi alkuun ajattelin että Kapu on jo vajaan tunnin työskentelyn jälkeen väsynyt, mutta se ei pitänyt kyllä yhtään paikkaansa kun nostin hengähdystaion jälkeen laukan ja aloin tulemaan laukkapuomeja. Herran jestas, millä imulla ja fäärtilla tultiin. Oli suhteellisen hankala saada puomien välit oikeiksi kun välillä herra tuli puomeille minun pidätteistäni välittämättä vauhdilla ja välillä hienosti jalkoja nostaen kootummassa muodossa.
Mutta saimme onneksi muutamat onnistumiset molempiin suuntiin puomeilla, joten siihen oli hyvä lopettaa puomitreenit. Päätin keskittyä laukan kokoamiseen ja ylös nostamiseen isolla ympyrällä. Ja taas, sama juttu kuin ravissa. Takaosa hyytyy ja poljenta stoppaa. Annoin vähän ohjaa ja heti herra vastasi pidentämällä askelta saaden takaosan taas alle. Kokeilin uudestaan kokoamista, mutta ei. Sama tulos, joten tulin siihen tulokseen että herraa ei nyt napannut kokoaminen. Tai sitten vieläkin herraa vaivaa ripuli on yksi syyllinen "jaksamiseen". Tarkoitus on soittaa nyt eläinlääkärille ja kysellä jatkoa hoitoon. Heinä-vesikuurista ei ollut apua, mitä nyt masu hiukan pieneni =)
Joten en viitsinyt enää "kiusata" vanhusta kokoamisilla vaan tulin laukassa voltteja, avoa ja muuten vain annoin herran nauttia laukasta kun sitä ei olla pitkään aikaan päästy nauttimaan. Ja kyllä poju nauttikin... Hiki virtasi molemmilla, minä naama punaisena (Kapullakin olisi taatusti ollut jos herran nassu ei olisi musta) ja olimme molemmat tyytyväisiä tekemäämme työhön. Lopuksi annoin papan ravata pitkällä ohjalla rennosti, eteen- alas muutaman kierroksen molempiin suuntiin. Selästä alas, kamat pois ja fleece selkään. Fasun omistajan tyttö lupautui taluttelemaan herraa kun minä vaihdoin ratsukamat pois ja kävin juomassa vesitornin tyhjäksi. Siivosimme jälkemme, sammutettiin valot ja lukittiin ovi. Sitten oli enää vuorossa operaatio koppiin saanti.
Lastasimme Fasun ekana kun se meni helpommin kotipihalla. Pyh ja pah, tuumasi Fasu. Minähän en tuonne enää mene. Tovin älskättyämme suuri valkoinen oli kopissa ja aloimme lastaamaan minun orhia. Kapu yllätti positiivisesti sillä jo toisella yrittämällä herra kiipesi koppiin aivan kuin olisi tehnyt sitä ennenkin. Ja kyllähän Kapua on elämänsä aikan kopissa kuskattu, entinen estehevonen kun on.
Pääsimme kotiin väsynein lihaksin. Hevosille kuivat loimet, vettä, linimentit jalkoihin ja iltaruuan kautta yöpuulle. Itsekin kaaduin suhteellisen kuolleena sänkyyn ja nukuin yön kuin tukki. Aamulla oli lieviä vaikeuksia päästä sängystä ylös. Minulla on siis olemassa lihakset =)
Tallissa minua odotti aamulla kaksi hyvin unisen näköistä kaveria joiden loimet olivat ihan purussa ja turpeessa. Oli sielläkin vissiin nukuttu sikeästi. Kävimme herrojen kanssa päivällä ilman satulaa kävely-verryttelymaaston ettei pappojen lihakset ihan vallan mene jumiin kuitenkin tuollaisen äkillisen, rankemman treenin jälkeen. Kapu tuntui maastossa kyllä kiva herkältä ja kuuliaiselta, eikä arkonut selkäänstä tahi jalkojansa. Joten mikään ei estä tekemästä tätä tempausta uudestaan. Sillä uskon että hevoset nauttivat siitä yhtä paljon kuin me ratsastajatkin, vai kertooko seuraava kuva jotain muuta... Ilmeet on ainakin molemmilla kohdillaan =)
Minulle tuli Muhosen tallilta viesti että olisi sille päivälle peruutus pienryhmätunnilla. Ja minä olin sitten niin pöhölö että vastasin Sirpalle, tulevani. Hetkonen, aamulla en meinannut päästä sängystä ylös ja Kapun selästä pois tuleminen maastolenkin jälkeen oli vaikeaa, lupauduin menemään pienryhmätunnille ratsimaan. Fiksu juttu...
Ei muuta kuin satula autoon ja tallille. Sain onneksi oman suosikkini Aroksen tunnille ja siihen nähden kuinka loppu minun lihakseni olivat edellisestä päivästä tunti meni äärettömän hyvin. Varsinkin kun minulla oli talviratsastushanskat käytössä johon jouduin survoa ohjat ja gramaanit samaan sorviväliin =/
Minulla oli naamakirjassa muutamassa paikassa ilmoitus että haen Kapulle liikuttajaa tallitöitä vastaan, ja sainkin muutamalta minulle tutulta hepptytöltä kyselyn että voisiko he tulla. Tiina on nyt käynyt muutaman kerran ja sunnuntaina kävi Pinja. Neuvoin hänelle tallityöt ja kävin nopsaan katsomassa vieläkö Pinjan ja Kapun yhteistyö sujuu mallikkaasti (Pinja on siis jokunen aika sitten ratsastanut Kapulla muutaman kerran). Hyvin meni, joten Pinja alkaa käymään Kapuilemassa tiistaisin ja Tiinakin jatkaa hoitamista, joten papalla on hyvin pullat uunissa. Ainakin kaksi kertaa viikossa pääsee lenkille, tavoite olisi että neljä kertaa viikossa mutta se riippuu niin paljon miten työvuorot menevät. Iltavuorojen aikaan on melkein mahdoton ehtiä, aamuvuorotkin on niin ja näin vielä kun on pimeää.
Kuvassa vasemman puolimmainen pötkäle on meidän tuleva perheenjäsen, Jalmari. Pikku-Jallu käydään hakemassa uuteen kotiin ensi viikon lauantaina, joten saamme aivan uuden sankarin seikkailemaan tähän blogiin. Joten pysyhän linjoilla niin pääset lukemaan millainen karvakorva tämä meidän rantsin uusin vauva tulee olemaan =)
