lauantai 28. joulukuuta 2013

Loppuvuoden hulinat

Viime kirjoituksessa käytiin läpi kun meidän papparaiset ovat olleet vauhdissa, ja sama teema on kyllä jatkunut koko loppuvuodenkin. Onhan se ihana kun papparaisissa riittää virtaa, mut välillä tuntuu et onkohan jätkien sukutauluissa sittenkin syntymäajan kohdalla käynyt joku virhe =)

Pojilla oli ennen joulua kova viikko kun saman viikon aikana tuli eläinlääkäri ja uusi kengittäjä, joka oli Kapun kauhuksi mies. Mutta siitä lisää myöhemmin... Ja tapaninpäivänä saivat vielä matolääkkeet.

Aivan ihana ja rauhallinen Ulla tuli rokottomaan ja raspaamaan pojat. Siinä kohtaa kun Fasun omistaja tuli tallille ja lähti hakemaan pojat sisälle, niin epäilyksen siemen oli kylvetty. Keskellä päivää sisälle, joten se ei tiedä mitään hyvää. Tuumivat jantterit eivätkä tuumannetkaan tulla rintille. Pienen neuvottelun jälkeen molemmat herrat olivat karsinoissaan ja molempien aavistukset kävivät toteen kun Ulla saapui tallliin tykötarpeiden kanssa.

Fasu hoidettiin ensin koska sille ei tarvitse antaa kun ihan pieni humautus rauhoittavaa. Kapu seurasi tapahtumaa omasta karsinastaan hyvinkin happaman näköisenä. Huolellisesti Ulla raspasi Fasun hampaat ja antoi rokotuksen. Valkoinen karsinaan ja minun hurja musta tilalle. Tosin Kapun karsinasta ulos saaminen oli aikamoinen haaste. Herra kun lyö neljä jalkaa maahansa ja tuumaa etten liiku niin ei se liiku. Tomerasti totesin orhilleni että nyt kinttua toisen eteen ja käytävälle. 

Kuinka voi olla heppa surkean näköinen. Päätä mun kainaloon kun Ulla haki suonta kaulalta johon tuikata rauhoituspiikki. Kapulle piti antaa miehekäs annos sillä orhi ei pienestä määrästä edes hätkähdä. Onneksi Kapulle se on tuttu juttu, joten herra otti tulevan haara-asennon kaikilla jaloillaan ja antoi "unen" tulla. Sitkeästi se kyllä taistelee vastaan, mutta onneksi Ulla latasi sellaisen annoksen että pakko oli villiorin antautua vaipuen horrokseen.

Kapun hoidon jälkeen viltti niskaan pojalle sillä Kapu hikoilee rauhoittavan ulos kovalla vauhdilla ja karsinaan. Pienessä sivumyötäisessä Kapu tassutteli omaan karsinaan.


Kuvassa Kapu on vielä ihan rauhoittavan vaikutuksen alaisena mutta kuvan oton jälkeen parin tunnin päästä karsinasta alkoi kuulumaan kärkkäitä, komentavia hörinöitä. Vähän heinää nokan eteen ja pojat olivat koko loppupäivän sisällä.

Hevosten "rääkkäys" jatkui kyseisellä viikolla vielä kengityksen muodossa. Minua henkilökohtaisesti vähän jännitti kengitys sillä meidän oma kengittäjä jäi äippälomalle, ja meillä  oli uuden kengittäjän haku edessä. Kapun edellisen omistajan avustuksella saimme yhden kengittäjän numeron jonka soitimme kengittämään pojat. Jännitystä lisäsi se, että kengittäjä on mies. Kapullahan on ollut koko elämänsä ajan vähän hankaluuksia tulla toimeen miesten kanssa, mutta onneksi uuden kengittäjän kanssa yhteystyö sujui hyvin. Alkuun lahjonta (kokonainen patonki upposi) ja pieni rapsuttelu niin kengitys ei tuottanut ongelmaa. Saa Erkki tulla kyllä kengittämään pojat uudestaankin, ellei me omistajat häntä juttuillamme vaan saatu niin hämilleen ettei enää tohdi uudestaan tulla ;)

Jouluaattona lähdimme perinteeksi muodostuneelle maastoratsastukselle. Tosin poikien vähäisen liikutuksen (pohjat ovat olleet niin maastossa kuin kentällä äärimmäisen paskat) päädyimme ratkaisuun että ilman satulaa emme tänä vuonna maastoon lähde. Myös Fasun kuski vaihtui astetta pienempään sillä Fasun omistaja lähti lenkille koiran kanssa. Mielenkiintoinen oli kyllä reissu sillä Fasu intoili Velho-koiran perään niin että unohti ihan tyystin että hänellä on ratsastaja selässä ja taluttaja vieressä. Kotimatkalle teimme vaihdon. Minä Fasun selkään ja polle töihin. Muuten oli aivan upea keli käydä maastossa, ja mukavaa oli kuten aina ennenkin.


Tapaninpäivän kävimme maastossa poikien kanssa. Olimme saaneet luvan yhdeltä viljeliltä että hänen sänkipelloillaan saa käydä laukkaamassa jahka pellot jäätyvät ja lunta tulee. Kävimme tsekkaamassa pellot ettei siellä oli ojia, monttuja yms. Hyviltä pelloilta näyttivät mitä nyt tällä hetkellä ovat lähinnä suo-tyyppisiä paikkoja. Olimme välillä hevosten kanssa polviä myöten siellä pellossa. On tämä kyllä ollut uskomaton talvi tähän asti... Nyt saisi kyllä alkaa tulemaan sitä lunta, prkl! Varsinkin kun herroissa virtaa piisaa ja maastossa ei ole pienintäkään mahdollisuutta laukkaan saati edes ravipätkään, vaikka pojilla on edessä kuuden hokin kengät ja takana kahdeksan hokin kengät. Pieni ravipätkä uskallettiin kotimatkalla ottaa hiekkätiellä ja Kapuhan otti siitä kaiken irti. Sellaista kiitoravin ja laukan sekoitusta että en tiennyt miten siellä selässä istua. Mutta eihän siinä auttanut muuta kuin pysyä kyydissä ja nauraa toisen intoilulle.

Ratsastuksen jälkeen annoimme hevosille matolääkkeet. Fasu loukkaantui minulle syvästi moisesta kohtelusta, ei edes porkkanaa suostunut ottamaan minulta kyseisen operaation jälkeen. Höppä-heppa =) Kapu taas oli suunnilleen suu auki odottamassa että mitä herkkua sieltä tulee. Hyvä ettei syönyt tuubejakin. Siinä toinen hölmö karvakasa.

Että tällaista meidän tallilla taas. Oikein mukavaa loppuvuotta kaikille lukijoille ja paljon hevosentuoksuisia päiviä ensi vuodellekin.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Papparaiset vauhdissa osa 378

Ostin Kapulle uuden sadeloimen, kun herra on vieläkin suhteellisen karvaton. Onneksi turkki on kuitenkin kasvanut yllättävän hyvin, joten orhi pystyy ulkoilemaan ilman loimea kunhan ei sada ja tuule.

Mun mielestä mustalle orille sopii tuo turkoosi todella hyvin. Itse haluaisin joskus kokeilla miltä herra näyttää vaaleanpunaisessa ;) Vaikka esimerkiksi ihan vain pintelit tai satulahuopa. Jostain syystä mun mies ei anna mun ostaa, en kyllä ymmärrä mistä se johtuu... =D

Yhdellä maastolenkillä Kapu polkaisi itseltään palasen toista takakavioita pois. Joten ostin buutsit taakse. Ensimmäinen kerta kun ne oli meillä käytössä maastossa, oli varsin mielenkiintoinen. Kapu nosteli takakinttuja ainakin metrin korkeuteen ja heitteli niitä sivuille. Ilme oli sellainen, että oliko ihan pakko. Nyt ollaan totuttu jo buutseihin, ja on loppunut takakavioiden paukuttelu yhteen.

Viime viikonloppuna meillä oli pitkästä aikaa seuraa maastossa. Fasu lähti matkaan. Pojilla oli virtaa ja harmitti suunnattomasti kun pohjat oli niin huonossa kunnossa, ettei laukkaamisesta tullut mitään. Yhdellä tien pätkällä päästelimme sitten reipasta ravia menemään ja eikös mun herra polkassu itseltään takakengän irti (juuri se jalka mistä puuttui kaviosta se pala). Mun mies nappasi kotona koko kengän pois ja loppuviikosta tulee kengittäjä lyömään sen takaisin, jos sen vaan saa. Jos ei, niin otetaan toinenkin kenkä pois. Meidän oma kengittäjä tulee kengittämään pojat itsenäisyyspäivän jälkeen, joten sinne asti Kapu on mahdollisesti ilman takakenkiä. Herraa se ei tunnu haittaavan yhtään, sillä viime talvena se oli saanut yhden illan aikana molemmat takakengät pois. Hyvin meni pari viikkoa talvipakkasilla ja liukkailla vaikka kengät olikin tallissa naulassa. Vissiin Kapun tausta ja hyvä tasapaino auttavat pysymään pystyssä vaikkei takana olekaan hokkikenkiä koivissa.

Jokunen viikko sitten, meidän papparaiset kujeili oikein urakalla. Saman viikon aikana karattiin kolme kertaa. Kahdesti Fasu ja kerran Kapu. Olisi kyllä joskus kiva tietää mitä tuon kaksikon päässä liikkuu. Vai liikkuuko siellä mitään? Hyvin suurella todennäköisyydellä ei mitään muuta kuin, kujeet, ruoka ja vielä toisenkin kerran ruoka.

Ensin karkasi Fasu Kapun puolelle laidunta, ja ei antanut kirveelläkään kiinni. Lopulta se juoksi langoista läpi. Ja tottakai, tämä sattui sellaisena aamuna kun mulla oli kiire töihin. Tuumasin jo, että heppa saa jää laiduntamaan vapaana kun en ehdi/saa sitä kiinni. Onneksi herra meni omatoimisesti omalle laitumelle. Rinti kiinni ja täyttä vauhtia töihin.

Saman viikon lauantaina Kapu päätti puolestaan, että Fasun puolella on herkullisempi paali joten sinne siis. Oli täysi työ saada se kiinni ja omalle puolelle laidunta kun Fasu höösäsi ja vauhditti Kapua. Lopulta saimme mun orin kiinni ja päätimme viedä ne isommalle laitumelle vähän tuhlaamaan energiaa. Ja kyllä, sitä energiaa piisasikin. Sen verta ilmavaa ja lennokasta oli papparaisen liike.

Kolmas kerta tapahtui kun veimme polleja meidän kaukaisimmalle lainalaitumelle. Kummallakin oli virtaa kavioissa ja matka laitumelle oli vauhdikas. Vähän väliä sai ottaa seis ja peruutusharjoitus. Lopulta pääsimme laitumen rintille ja Kapu meinas lähteä multa totaalisesti hanskasta. Tyynesti pyöräytin sen ympäri ja rauhoitin tilanteen ennen kuin päästin irti riimusta. Herra lähti hillittömällä pukkilaukalla toiseen päähän laidunta. Yleensä kun Fasun päästää irti Kapun jälkeen, niin se ampaisee peräpää korkealla nousten mun orin perään. Mutta ei silloin... Mies irrotti riimunarun ja Fasu peruutti ravilla viitisen metriä, ympäri ja portista ulos. Joo, omaa tyhmyyttä kun ei ollut rinti kiinni mut kun yleensä pojilla on kiire eteenpäin niin ei ole ehtinyt rintiä kiinni laittaa. Jostain syystä nykyään se on kiinni =)

Fasu otti sist ritolat, kiitolaukkasi laitumen vierellä olevaa tietä ja suoraan isommalle tielle. Onneksi ei tullut autoja, joten vahingoilta säästyttiin. Mun mies "sai" ajettua Fasun laidunta vastapäätä olevalle pellolle, jossa Fasu otti ilon irti elämästä. Hillitöntä kiitolaukkaa, pukkeja, käännöksiä, piehtarointia ja ilakointia. Saman kuviot toistuivat laitumella Kapun toimesta. Yritin muutaman kerran varovaisesti lähestyä Fasua, mutta karkuunhan se lähti. Joten päätin vain seistä keskellä liittymää ettei heppa pääse tielle. Keksittiin että mun mies hakee Kapun laitumelta ja taluttaa sitä tietä pitkin takaisin tallia kohti, josko sitten Fasu antaisi kiinni. Suunnitelma toimi enemmän kuin hyvin. Fasulle tuli hätä et mihin kaveri viedään, joten se tuli luokseni itse ja sain sen kiinni. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Pian molemmat laidunsivat rauhassa laitumella. Seuraavana päivänä kävin päästelemässä Kapun kanssa höyryjä pitkällä laukkamaastolla.

 
Minä ja Kapu kesällä 2012




keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Arkeologi Capuccino, otaksun?

Kysymys: Mitä tässä kuvassa on tapahtunut?
                 A. Yritys paeta vankilasta lantakuilua pitkin
                 B. Arkeologiset tutkimukset meneillään
                 C. Kapulla on ollut vaan tylsää


Oikea vastaus: Luultavasti kaikki kolme


Toissa aamuna minua odotti tällainen näky kun meni aamulla poikia ruokkimaan. Normaalisti Kapu seisoo pylly nurkassa silleen että etujalat on keskellä karsinaa ja tuijottaa vihaisena ovelle "Ruoka on myöhässä 2 min"- ilmeellä. Mutta ei eilen aamulla. Herra seisoi ruokakupin ja vesikupin edessä silleen että rintamasuunta oli kylki edellä ovelle. Tämä jo herätti minun mielenkiintoni. Varsinkin kun joka aamuista hörinää ei tullut ja ilme ei ollutkaan se perinteinen "vihainen" vaan sellainen "Mä en todellakaan ole tehnyt mitään"- naama. Kovasti yritti seistä silleen, etten vaan näkisi karsinaan. Ja ei meinannut tuumaakaan liikkua kun oven aukaisin ja karsinaan menin. Löytyihän se syy... Huomattuani tuon keskustelin Kapulle pieneen ääneen, jonka ilme oli sellainen "Tuo oli täällä kun mä illalla tänne tulin". Huoh!

Ei muuta kuin polle käytävälle syömään ja mies korjauspuuhiin. Illalla oli karsina korjattu ja polle sisälle. Kyllä tänä aamuna jännitti, että onko karsina taas korjauskunnossa. Ei ollut, onneksi.

Kapulla on kyllä jonkinsortin viehätys arkeologiaan. Laidun on siitä hyvä todiste. Kauheita kaivettuja koloja ja kuoppia laidun täynnä. Välillä käyn niitä täyttelemässä hiekalla yms. mutta turhaa työtä. Muutama päivä ja sama kuoppa on vaan entistä syvempi.

Tässä kuva syyllisestä aamuheinien kimpussa. Minäkö muka syyllinen?


torstai 17. lokakuuta 2013

Mulla on nyt banneri, kiitos Suvi

Mä kun en tästä bloggailusta muuta tiedä kuin että kirjoitat tekstiä ja lisäät kuvia tänne, niin se riittää. Sana bannerikin oli mulle ensi alkuun ihan hepreaa (taitaa olla vieläkin). Mutta nyt mulla on sellainen... Kaunis kiitos Suville ihanasta bannerista. Siinä kyllä kuvastuu niin hyvin että mikä ja millainen Kapu on <3

Talvi se sitten otti ja tuli

Siis hetkonen... Eilen vielä oli paljas maa ja nyt on lunta. Ei sen näin pitänyt mennä. Mun piti ehtiä nauttimaan Kapun kanssa rauhallisista syysmaastoista lehtien tippuessa puista metsässä. Nyt joka paikkaa peittää tuo valkoinen aine nimeltä lumi. Onneksi pojille ehdittiin maanantaina vaihtaa talvikengät alle, sillä sen verta vauhdikas oli aamun aloitus tarhassa.

Huomatkaa poikien paalien kokoero, kumpi on se possu?


Lunta tuli eilen taivaan täydeltä kun meidän piti Fasun omistajan kanssa pestä Kapu Hexocil- nimisellä shampoolla. Jostain syystä mun karvamopo päätti haluta pudottaa kaikki karvansa näin juuri ennen talven tuloa. Kapu on aina syksyisin kärsinyt mystisistä karvaongelmista (karvattomia kohtia kyljissä ja lavoissa), ja niistä on päästy eroon sivelemällä heppa Imaverol- liuoksella. Mutta tänä vuonna se ei auttanut vaan karvaa lähti edelleen ihan tolkuttomasti. Joten soitto eläinlääkärille ja nyt ensiavuksi pitää poju pestä kaksi kertaa viikossa tuolla Hexocil- shampoolla. Jollei ala tilanne parantua tulee eläinlääkäri herraa tutkimaan.

Joten ei se auttanut muuta kuin vetää vesiletku pihalle ja pestä herra muutaman asteen pakkasessa. Kapusta se oli sit niin ällöä hommaa. Mut kiltisti se jaksoi pihalla seistä kun luvattiin sille kaiken maailman herkkuja palkkioksi. Sitten käärittiin herra viltteihin ja loimiin kuivumaan käytävälle. Ja sehän oli sit niin tylsää että... Seistä nyt paikallaan loimien alla. HUOH! Kaikki keinot oli kyllä käytössä. Peruutus, kiemurtelu, kuopiminen, ravistelu, narujen syönti... 


                                                                   Poju paketissa =)


Nyt vain sormet ja varpaat ristiin, että pesulla loppuu karvan pudotus eikä tarvittaisi alkaa mitään lääkekuureja tai vastaavia syömään. Vielä kun herra ehtisi kasvattaa edes jonkinmoisen karvan talveksi niin ei tarvitsisi koko ajan olla loimittamassa. Siinä menee omistajan ja hevosen hermot, trust me =)

Jotenkin tuntuu että tämä syksy jäi oikeasti lyhyeksi. Vain muutaman kerran ehdittiin käydä sänkipelloilla kaasuttelemassa, kun ne oli jo käännetty ja nyt tuli lumi. Tylsää... Mut onneksi ne kerrat mitä pelloilla käytiin oli sitäkin vauhdikkaampia. Uskon että Kapu on ollut entisessä elämässä laukkahevonen, niin täysiä se menee... Ja sen kilpailuhenkisyys. Aika usein laukattiin rinnan pellolla Fasun kanssa, niin voittaa piti joka kerta. Fasua ei saanut päästää edelle millään hinnalla. Niin kuin maastossakin. Otetaan omiin nimiin pieniä ravikiihdytyksiä tai sisäkurvin ohituksia ettei vaan kaveri pääse edelle. Saman kohtalon koki myös Ville ja polkupyörä. Yhden kerran ukko lähti munamankelin kanssa meidän seuraksi maastoon. Kyllä oli Kapulla kiire ja stressi ettei vaan mokomakin putkikameli häntä voita. Yhdellä polulla pohja oli Kapulle huono joten meni jouduimme menemään käyntiä, kun ukko huiteli pyörän kanssa jo monen kymmenen metrin päässä. Voi että sitä hampaiden narskumisen, teiskumisen ja pään nakkomisen määrää. Ja sit kun pohja muuttui paremmaksi... Hevosen koko runko oikein huokui energiaa ja fiilistä, että pidä sä Jenni nyt kiinni koska me mennään nyt! Ei siinä muu auttanut kuin istua kyydissä ja niin me minun naurun kiljahdusten saattelemana saatiin Ville kiinni, joka oli hommassa mukana ja lähti polkemaan meitä karkuun mitä kintuista lähti. Että voi olla hevonen onnellinen! Päästin sitten Kapun "voittamaan" yhdellä pellolla. Mies jäi polkemaan tielle kun me mentiin pellolle jossa annoin luvan herralle paahtaa täysillä. Se ei ollut kuin noh ja häh, kun Ville jäi multaa syljeksimään suusta kun me mentiin ohi. Sivusilmällä Kapu koko ajan piti silmällä että missä pyörä ja ukko menee. Puhdas voitto kotiin =)

                                  Tässä ollaan alkuverkkaamassa ennen tunnin alkamista


Tuossa loppukesästä Kapulla oli joku Grand Prix- kouluhevoskausi menossa, sillä niin hieno oli polle kenttätyöskentelyssä. Taipui, asettui, kulki peräänannossa, tuli kokoamiset ja lisäykset, sulut ja avot kaikissa askellajeissa, jopa Kapulle haastavat laukanvaihdot onnistuivat hyvin. Tuli jopa mietittyä, että onko mun hevonen sairas =D Onneksi se jäi vain väliaikaiseksi haaveeksi, sillä täyden työn saa taas tehdä että koulukuviot sujuu. On tuo mun papparainen vaan ihanan haastava herra! Maailman paras <3

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Esteitä ja offroad-maastoilua

Rohkaisin mieleni ja päätin hypätä esteitä orhillani ensimmäistä kertaa. En ole muutenkaan elämäni aikana hevostelu-urani puitteissa hyppinyt esteitä kuin ihan muutaman kerran. Muistaakseni viimeksi olen hypännyt Muhosella kentällä esteitä vuonna 1998 ja alla oli ihana Reiska-ruuna. Eli jokunen vuosi on aikaa viime kerrasta...

Visusti turvaliiviin kääriytyneenä sekä muutama sata miljoonaa perhosta mahassa varustin Kapun estehetkeä varten. Ja eikun menoksi. Kapussa oli turhaa häslinki-energiaa kun herra havaitsi minun olevan jännittynyt. Minun ihana herkkä orhi. Pakko oli siis huokaista syvään ja rauhoittua, ettei meidän estetreenit menisi turhan vauhdikkaiksi.

Heti kun herra huomasi kentälle kyhätyt esteet, tuli papparaiseen kuitenkin uutta virtaa. Pienen lämmittelyn (niin itseni kuin hevosen) käänsin Kapun ekalle esteelle. Voi sitä riemua kun nokan edessä oli este. Korvat höröllä, innokkaasti laukkaten etenimme esteelle. Uskon että suljin silmäni ensimmäisen hypyn aikana =) Kapua ei tarvinnut esteille käskeä, vaan itse asiassa herran menoa sai hitusen himmata istunnalla ja muutamalla puolipidätteellä ennen estettä. Meidän lähestymiset oli täysin Kapun hallussa. Minä vain ohjasin keskelle estettä, tein muutaman puolipidätteen ja yli.




Myös Fasun omistaja hyppäsi Kapulla muutaman esteen, ja vähän korkeampia kuin minä. Omat taidot eikä selkä riitä ns. kunnon esteisiin. Halusin kuitenkin kokeilla itseäni ja antaa Kapulle mahdollisuuden verestää vanhoja taitojaan. Vähän selkä kipeytyi esteiden loikkimisesta, muttei niin pahasti kuin pelkäsin. Joten ehkä tätä voi harrastaa joskus muulloinkin. Maastoesteitä olisi kiva päästä kokeilemaan...

Hyppäämisen jälkeen kylmäsin huolella kaikki jalat, pikkuisen oli viimeksi piikitetty takajalka turvonnut ja "patti" mikä jalassa vieläkin on, oli kasvanut ja muuttunut kovaksi. Mutta muutaman päivän huolellisen kylmäyksen ja liikuttelun jälkeen patti "sulasi" pois.

Olemme nyt maastoilleet Kapun kanssa enemmän kuin hioneet koulukuvioita kentällä. Yleensä maastot ovat vauhdikkaita laukkamaastoja, jolloin mennään eikä meinata. Hallitusti siis... Ostin Kapulle uudet suitsen, joissa on martingaali ja se on ehdottomasti auttanut meidän työskentelyä maastossa. Kapu on jotenkin hallitumpi ja hillitympi. Ei enää kisko päätä ja lähde viemään. Tempperamenttia tietty löytyy, mutta niin kutsuttu turha häslääminen ja säätö on martingaalin myötä jäänyt pois. Hevonen on myös rennompi ja kuuliaisempi, joten ostos oli tosi hyvä.

Viimeksi kun olimme porukalla maastossa (Fasu ja toinen omistaja), päätimme yllättää pojat ja kääntyä hiekkatieltä suoraan metsään. Kyseessä oli hiekkainen, jäkäläkangas. Vähän kiviä ja puita. Pientä aaltoilua maan muodoissa (lue: mäen nyppylöitä). Ja kyllä kuulkaa pojat nautti kun saivat lampsia metsän keskellä löysällä ohjalla. Kapu ainakin oli ihan onnessaan. Korvat hörössä, keskittyen siihen että mihin jalkansa laittaa. Täytyy siis harrastaa tätä useammin sillä myös selässä mieli rauhoittui. Seuraavan kerran kun offroad-maastoilen, otan kameran mukaan niin pääsette näkemään millaisessa maastossa sitä ollaan menty.

 Loppuun kuva, josta voisi ehkä jopa luulla että olemme ratsukko... <3



Haastetta pukkasi minulle ja Kapulle

Lukijani Suvi haastoi minut, kiitos siitä =)


Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan niitä joilla on alle 200 lukijaa.


Säännöt:


1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan antamiin 11 kysymykseen. 
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastettaville.
4. Heidän pitää valita haastettavaksi 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa, ketkä olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta ja Kapusta:

1. Minun ensimmäinen hoitohevoseni oli Malwa- niminen puoliveritamma, itse muistin että tamma oli wielkopolski =)
2. Ensimmäinen kunnon ratsastustuntini oli Muhosella ja menin silloin Tulo-shettiksellä
3. Minun ja Kapun ensimmäinen ratsastustunti oli syksyllä 2008, ja se meni ihan penkin alle. Tuumasin silloin että tuohon kopukkaan en tule enää ikinä koskemaan pitkällä tikullakaan ;)
4. Kapu on lähtöisin "villihevoslaumasta" (Englannissa kasvatetaan hevosia laumoissa, jotka laiduntavat keskenään laitumella)
5. Kapu on minun ensimmäinen ja ainut hevonen (toivottavasti myös jää näin), jonka selästä olen tullut alas
6. Kapu on ensimmäinen hevonen jolla olen ratsastanut ilman satulaa 
7. Ensimmäinen kunnon hevosrakkaus minulla oli Muhosen tallin Pessi-tammaan <3
8. Olen niin kilpailuhenkinen ja perfektionisti etten ikinä voi kilpailla ratsastuksessa. Jos ei tule menestystä, loppuu harrastaminen. Niin kävi yleisurheilun ja jalkapallon
9. Hevoshaaveni on omistaa joskus friisiläinen tai hieno hannoverilais-ratsu
10. Harmittaa kun ei voi hyppiä esteitä, maastoesteitä olisi hieno kokeilla
11. Kapu on oikeasti kiltti vanha herra (tätä ei saa kertoa sille, menee muuten maine tuumaisi orhi) =D

Haastajan kysymyksen minulle:

1. Oletko ikinä polttanut tupakkaa / juonut alkoholia? 
Tupakkaa en polta, alkoholia käytän


2. Oletko ollut ratsastusleirillä, missä?
En ole koskaan ollut heppaleirillä


3. Millainen on paras ystäväsi tai kaverisi?
Ihana ihminen... Hyvä kuuntelija, huumorintajuinen ja hauska.


4. Aiotko hankkia mopon/skootterin vai onko sinulla jo?
Ei ole mopoa/skootteria, ja tokkopa ostan sellaista. Auto riittää minulle


5. Mitä pelkäät?
Sammakoita


6. Sorrutko usein roskaruokaan mm. hampparit ja pizzat?
Valitettavasti... Nykyään minulla on yksi roskaruoka-päivä viikossa (yritys hyvä kymmenen)


7. Onko sinulla vuokra,-hoito tai omaa heppaa?
Oma heppa =)


8. Jos on, niin kerro millainen?
22-vuotias papparainen nimeltään Kapu, on varmasti tullut lukijoille tutuksi =)

9. Millä kameralla kuvaat?
Pokkari (Casio) ja järkkäri (Canon EOS 1100D)


10. Mitä olet suunnitellut tulevaisuudelle ja mitä siltä odotat?
Työn tekoa, naimisiin meno ja joskus lapsia, hevoset tulevat taatusti olemaan aina olemaan osa elämääni


11. Millaista musiikkia kuuntelet?
Kaikki menee paitsi jazz

Kysymyksen niille jotka haastan:
 1. Mitä rakastat?
2. Mitä vihaat?
3. Miksi pidät blogia?
4. Onko elämässäsi jotain asioita mitä tekisit toisin? Jos on, niin mitä?
5. Mitä odotat elämältä?
6. Mikä on mottosi?
7. Oletko Tv:n orja ja suosikkiohjelmasi?
8. Lempivuodenaikasi?
9. Lempikukkasi?
10. Lautapeli vai konsolipeli?
11. Oletko aamu-uninen vai illan torkku?
Melina,  http://hevoselamaa-melluska.blogspot.fi/

Enempää blogeja en oikein ehdi seuramaan (siis joissa on alle 200 lukijaa)...

 

torstai 20. kesäkuuta 2013

Kesähörinät Kapulta



Vihdoinkin on päästy kesään, ja se on hevosen, ja miksei myös ihmisenkin, parasta aikaa. Saa olla yötä päivää ulkona, syödä mahan täyteen tuoretta ruohoa ja laukata lujaa pitkin hiekkateitä.

Edellisestä tekstistä on aikaa. Sinä aikana ei ole, onneksi, sattunut mitään kummempaa. Omistaja kävi rentoutumassa Thaimaan lämmössä ja on aloittanut kesätyöt. Ratsastusta on harrastettu säännöllisen epäsäännöllisesti hyvin vaihtelevin tuloksin (minun mielestä kyllä oikein hyvin tuloksin). Mutta siitä lisää seuraavissa teksteissä.

Nyt vain halusin tulla toivottamaan kaikille hyvää juhannusta ja olkaahan kiltisti =) -Kapu-

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Tarjolla Kapu-energiaa

Kuva: Anniina Koivusalo

Ei kyllä heti hoksaa että minun hevoseni on 22 wee ja ruuna. Sen verta herrassa tätä nykyään tuota energiaa ja virtaa piisaa. Saisi tämä kevät kyllä minun puolestani loppua ja tulla kesä & helteet. Loppuisi tuollainen ennen aikainen pööpöily.

Koko ajan pitää olla heti niin juntti, jukuripää, tottelematon ori-varsa kun vaan voi olla. Maastossa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lujaa, ja mielellään tosi lujaa. Herraa kun yrittää ratsastaa apujen väliin ja kuulolle, niin sellainen show pystyyn että oksat pois ja pala latvaa. Tallikäytöskin on yhtä pelleilyä, ja ihan siitä syytä kun virtaa riittää. Ei Suomeen mitään ydinvoimalaa tarvitse rakentaa. Laitetaan Kapu juoksupyörään juoksemaan niin johan hohtaa lamput kirkkaana.

Pari viikkoa sitten olin Kapun kanssa maastossa. Kyseessä piti olla rauhallinen kävelymaasto. Vielä mitä... Herra halusi mennä lujaa, ja minä kun halusin että mennään nätisti ja  hallitusti. Sotahan siitä syttyi. Molemmilla kun on tuota omaa tahtoa ja temperamenttiä niin 2,5 tuntia taistelimme maastossa että kumpi on pomo. Kapu otti kyllä sellaiset aseet käyttöön, joita en ennen ollut nähnyt. Olin aina luullut että minun eläkeläinen ei osaa kunnon pukkeja (ne kun on aina sellaisia että pikkuisen toinen takajalka nousee maasta, my little pony-pukki) mut kyllä sain sellaiset pukkisarjat että ihme on kun pysyin selässä. Myöskään pystyynnousu ei ole koskaan ollut Kapun vahvin laji. Laitumellakin juuri ja juuri etujalat nousee ilmaan kun suuri ori teiskaa. Juu, maastossa sain tuta kunnon pystyynnousut kera komeiden etukavioiden heiluttelun. Mutta minä pysyin selässä kuin tatti, vaadin hevosta kuulolle ja taipumaan. Ja Kapullehan se ei sopinut, ja kun mikään ei auttanut niin viimeinen veto minun rodeoponiltani oli se, että hän päätti hypätä metsään. Siellä sitä sitten mentiin keskellä mäntyjä, kiviä ja risuja. Hyvin tuo mun ponski jalkansa hallitsee, yhtään naarmua ja kompastumista ei saatu vaikka neljä kertaa käytiin metsän puolella.

Lopulta henkeä haukkoen ja hikeä valuen (molemmat), sain Kapun sen verta tajuamaan että minä määrään niin pääsimme tallille asti. En ole kyllä ikinä nähnyt niin hikistä hevosta, mutta väsynyt se ei ollut. Pihalla piti vielä säikähtää marjapuskaa =D

Ja tämän parin viikon aikana, meidän ratsastukset ovat olleet vaihtelevia. Välillä ollaan menty kiltisti ja välillä ei. Huomaa että ei olla pariin kuukauteen päästy kentällä työskentelemään, alkaa pojulla olemaan painetta pöntössä. Näköjään kenttätyöskentely tietyssä määrin pitää minun hevoseni "fiksuna". Nyt vain odotan että kenttä sulaa, jotta sinne päästäisiin edes vähän työstämään. Sillä tämä pöllöily on siirtynyt myös tallitapoihin ja laitumelle. Minun oma pieni orivarsani :P

Myös Fasun omistaja kävi Kapun selässä muutaman kerran minun pyynnöstäni. Tuli sellainen tunne, että ehkä minä en vaan osaa enää ratsastaa Kapua tai että Kapu proteistoi minulle minun tavastani ratsastaa. Mutta ei se niin ollut, samanlainen pässi se oli Heidillekin maastossa, onneksi... =)

Joten nyt yritän päästä poikaa liikuttamaan joka kolmas päivä, ettei pääse liikaa virtaa kertymään. Mahdollisesti jopa joka toinen päivä jos vain ehtii. Aika kun menee opinnäytettä kirjoittaessa ja omakotitalossa asumiseen liittyvissä hommissa, sekä vapaaehtoistyössä. Ja siihen lisätään vielä taloyhtiön hallituksen pj:n pesti, koira, muut harrastukset ja sosiaalinen elämä, niin liian vähän on tunteja minun vuorokaudessani =)

torstai 7. maaliskuuta 2013

Kuva-postaus meidän historiasta

Kapu-herra saapui minun elämääni syksyllä 2008, kun muutin takaisin kotiseudulleni ja sain vakiotunnin Muhoselta. Koska selkäni oli leikattu, oli erittäin tärkeää että minulle löytyy sopiva hevonen ratsastettavaksi. Sirpa päätyi Kapuun. Meidän ensimmäinen tunti oli katastrofi ja tuumasin hiljaa mielessäni että ei enää ikinä tuolla kopukalla. Sirpa oli onnneksi laittanut minulle seuraavallakin viikolla Kapun, ja siitä se sitten lähti. Vuonna 2009 aloin sitten hoitamaan Kapu-herraa. Ja tässä on minun ihan ensimmäinen kuva omasta hoitohevosestani...




Ensin hoidin Kapua vain sunnuntaisin, mutta pian otin myös torstain hoitopäiväkseni. Sunnuntaisin oli sitten aina vuorossa minun ja Kapun ratsastuspäivä. Joskus kyllä torstaisinkin kaasuttelin pojalle menemään, mutta sunnuntait oli pyhitetty ratsastukselle. Suuren harppauksen meidän ratsastusyhteistyössä eteenpäin antoi Minna Heinisen pienryhmätunnit. Kapu kun on Minnan entinen hevonen, joten hän kyllä tuntee tämän orhin kujeet. Alkuun menimme kentällä ja maneesissa pää pystyssä kuin hirvi, mutta jonkin ajan kuluttua alkoi Kapun nokka osoittamaan oikeaan suuntaan, eli alas =)

Mutta ei Kapu ole helppo hevonen ja helpolla se ei kyllä mitään anna. Välillä oli Muhosella sellainen Kapu-show pystyssä että. Sivulle, taakse, poikittain, my little pony-pystyynnousuja ja pukkeja, käyntipiaffea, loikkia sinne sun tänne. Mutta sitkeästi minä vain pidin tuntuman ja istuin kyydillä. Kyllä se aina jossain kohtaa antaa sitten martyyrimaisesti huokaisten periksi. Olkoon, mennään sitten siivosti muodossa, Kapu tuumaa.

Minä ja Kapu Muhosella lokakuu 2009

Tämä kuva on otettu Muhoselta joulun alla 2010. Helmikuussa 2011 Kapuhan tuli minulle jalkavaivaisena eläkekotiin harrastekäyttöön.



















Kapu uudessa kodissaan tsiljoonan loimen alla helmikuussa 2011. Uusi paikka oli pieni talli ja ei lähellekään niin lämmin ja tiivis kuin Sirpan talli. Ja kun Kapu oli vielä klipattu ja toipilas, oli pidettävä huoli ettei vaan poika pääse paleltumaan.















Kapu nauttii eläkepäivistään kesällä 2011. Pian tämän kuvan oton jälkeen oli muutto uuteen kotiin ja ihan omaan talliin.


Tämän kuvan omistaa Margit.







 Kapu uuden tallin pihalla syömässä hitusen viillintynyttä nurmikkoa.








Tässä ollaan lähdössä ensimmäistä kertaa tutustumaan uusiin maastoihin. Pelkästään uudet maastot eivät jännittäneet vaan myös se kuinka jalka kestää käyttöä. Molemmat pelot olivat turhia. Maastot ovat upeat, ja Kapukaan ei turhia hätkyile (yleensä) ja jalka toimii hyvin.



Kapun ja minun ensimmäinen joulumaasto 2011








Talvi 2012 oli kiva talvi. Paljon lunta ja ihania ilmoja. Tuli paljon maastoiltua herran kanssa. Ja tästä hommasta orhi erityisesti nautti, kiitolaukkaamisesta umpihangessa.











Kapu kun on entinen estehevonen ja tykkää siitä hommasta niin keväällä 2012 irtohypytettiin pojua hieman. Sehän meni onnesta ihan sekaisin ja suuttui meille kun keräsimme esteet pois. Höpsö heppa...







Maailman paras kouluheppa kesällä 2012.











Kapu "kesälaitumella" syömässä itse kylvettyä heinää yms.









Syksyllä sänkipellolla kaasuttelemassa villiorin kanssa. Lujaa mentiin ja kyllä kumpikin nautti, ensi syksynä uusiksi...









Tämä heppa laukkasi kyllä suoraan minun sydämeeni. Olen niiin onnellinen että saan viettää aikaani sinun kanssasi <3










Postauksen kuvat omistaa Jenni ellei toisin mainita, kiitos =)

tiistai 5. helmikuuta 2013

Alkuvuoden hulinaa

Niin vain vaihtui vuosi, mutta meidän elo on jatkanut samalla lailla täällä maalla. Aamuisin pojat saa ruuan talliin ja sit pihalle. Koko päivän saavat pihalla olla ja illalla hoitotoimenpiteiden ja iltaruuan jälkeen yöpuulle. Nyt pojat ovat saaneet omat pyöröpaalit laitumelle, niin ei tarvitse enää aamuisin ja päivisin heiniä käydä nakkomassa. Kapulla oli pyöröpaali viime talvena joten tiesin, että Kapu osaa "elää" paalin kanssa, eli ei ole koko ajan sitä syömässä vaan aina silloin kun nälkä on. Fasukin hoksasi sen tosi nopeasti, että ei paali siitä mihinkään häviä vaikkei sitä ole koko ajan syömässä. Tosin paalia piti kamalasti pelätä kun sellainen oli sinne yllättäen ilmestynyt. Kuin kissä herra kiersi paalia ja ensimmäinen suullinen otettiin kilometrin päästä kaula oikosenaa. Kapu puolestaan katsoi murhaavasti Fasua joka söi omaa paaliansa ennen kuin huomasi että toisessa päässä laidunta oli hänen oma paalinsa odottamassa syöjäänsä. Sinne siis vauhdilla...

Alkuvuoden ratsastelut ovat olleet vaihtelevia minun sairastellessa ensin kahdesti kuumetta ja nyt poden selkää. Mutta muutaman kerran ollaan käyty maastossa Fasun kanssa sekä yhdesti ilman seuraa. Myös kentällä ollaan menty. Kahtena viime sunnuntaina olen pitänyt Fasun omistajille ratsastus- tunnin ja olen lainannut Kapua toiselle omistajalle. Ja hyvin Kapu kuleksii kentälläkin. Ei takajalka vaivaa enää menoa yhtään, ja hyvä niin. Nyt kun saisi oman selkänsä kuntoon niin pääsisi itsekin orhin selkään. Josko tällä viikolla kävisi sellaisella hissuttelu-maastolenkillä katsomassa mitä selkä tykkää ratsastamisesta.

Muutaman kerran ehdin onneksi käydä myös Muhosella tunnilla (minulla oli taukoa tunneilla käymisestä kun mun polvi leikattiin loppuvuodesta) ja pääsin näin myös valvovien silmien alla ratsastamaan. Alkaa minun ja Kulti- ponskin yhteystyö pikkuhiljaa olemaan parempaa ja parempaa. Ehkä sitä voi jo jopa ratsastukseksi sanoa =)

Kapu 22 vuotta



Oikein paljon onnea Kapu-pojalle... 22 vuotta mittariin ja missään ei tunnu =) Tänään myös se päivä kun Kapu on ollut minun omistuksessa kaksi vuotta... Ja päivääkään en vaihtaisi pois.

lauantai 2. helmikuuta 2013

Jouluaaton maastoilu

Ihan alkuun haluan pahoitella kun en ole bloggaillut. Olen ollut kuumeessa kahdesti joulun jälkeen, joten voimat ja virta on ollut vähän kateissa. Toivottavasti nyt pysytään terveenä, sillä Kapu on energinen ja terve, onneksi.

Pappojen kanssa maastoon

Jouluaattona Fasun omistaja tuli ruokkimaan pojat heti aamusta, sinä aikana kun minä olin perinteisellä jouluaamun puurolla anoppilassa. Olimme koristelleen jouluviikolla tallin joulukoristeilla ja pojat saivat omat kuusensa laitumelle jo aattoa edeltävänä iltana. Kovasti tuntuivat nauttivan havujen syönnistä.

Lähdimme maastoon porukalla (mukaan tuli myös Oliver-koira ja minun miehekkeeni). Kapu sai hienon joululetin punaisella rusettinauhalla ja Fasukin sai otsaharjaansa kultaista koristenauhaa. Maastoilu sujui mukavan letkeässä tempossa ja nautimme koko pooppoo suunnattomasti rauhallisesta kävelystä lumisessa metsässä.

Myöhemmin päivällä tein Kapulle oman jouluherkun. Omenoita, porkkanoita, siirappia ja näkkärin murusia. Hyvin maistui minun rakkaalle ponskilleni. Yöksi pojat saivat vielä karsinaan vähän kuusen hakoja.