 |
| Kuva: Anniina Koivusalo |
Ei kyllä heti hoksaa että minun hevoseni on 22 wee ja ruuna. Sen verta herrassa tätä nykyään tuota energiaa ja virtaa piisaa. Saisi tämä kevät kyllä minun puolestani loppua ja tulla kesä & helteet. Loppuisi tuollainen ennen aikainen pööpöily.
Koko ajan pitää olla heti niin juntti, jukuripää, tottelematon ori-varsa kun vaan voi olla. Maastossa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lujaa, ja mielellään tosi lujaa. Herraa kun yrittää ratsastaa apujen väliin ja kuulolle, niin sellainen show pystyyn että oksat pois ja pala latvaa. Tallikäytöskin on yhtä pelleilyä, ja ihan siitä syytä kun virtaa riittää. Ei Suomeen mitään ydinvoimalaa tarvitse rakentaa. Laitetaan Kapu juoksupyörään juoksemaan niin johan hohtaa lamput kirkkaana.
Pari viikkoa sitten olin Kapun kanssa maastossa. Kyseessä piti olla rauhallinen kävelymaasto. Vielä mitä... Herra halusi mennä lujaa, ja minä kun halusin että mennään nätisti ja hallitusti. Sotahan siitä syttyi. Molemmilla kun on tuota omaa tahtoa ja temperamenttiä niin 2,5 tuntia taistelimme maastossa että kumpi on pomo. Kapu otti kyllä sellaiset aseet käyttöön, joita en ennen ollut nähnyt. Olin aina luullut että minun eläkeläinen ei osaa kunnon pukkeja (ne kun on aina sellaisia että pikkuisen toinen takajalka nousee maasta, my little pony-pukki) mut kyllä sain sellaiset pukkisarjat että ihme on kun pysyin selässä. Myöskään pystyynnousu ei ole koskaan ollut Kapun vahvin laji. Laitumellakin juuri ja juuri etujalat nousee ilmaan kun suuri ori teiskaa. Juu, maastossa sain tuta kunnon pystyynnousut kera komeiden etukavioiden heiluttelun. Mutta minä pysyin selässä kuin tatti, vaadin hevosta kuulolle ja taipumaan. Ja Kapullehan se ei sopinut, ja kun mikään ei auttanut niin viimeinen veto minun rodeoponiltani oli se, että hän päätti hypätä metsään. Siellä sitä sitten mentiin keskellä mäntyjä, kiviä ja risuja. Hyvin tuo mun ponski jalkansa hallitsee, yhtään naarmua ja kompastumista ei saatu vaikka neljä kertaa käytiin metsän puolella.
Lopulta henkeä haukkoen ja hikeä valuen (molemmat), sain Kapun sen verta tajuamaan että minä määrään niin pääsimme tallille asti. En ole kyllä ikinä nähnyt niin hikistä hevosta, mutta väsynyt se ei ollut. Pihalla piti vielä säikähtää marjapuskaa =D
Ja tämän parin viikon aikana, meidän ratsastukset ovat olleet vaihtelevia. Välillä ollaan menty kiltisti ja välillä ei. Huomaa että ei olla pariin kuukauteen päästy kentällä työskentelemään, alkaa pojulla olemaan painetta pöntössä. Näköjään kenttätyöskentely tietyssä määrin pitää minun hevoseni "fiksuna". Nyt vain odotan että kenttä sulaa, jotta sinne päästäisiin edes vähän työstämään. Sillä tämä pöllöily on siirtynyt myös tallitapoihin ja laitumelle. Minun oma pieni orivarsani :P
Myös Fasun omistaja kävi Kapun selässä muutaman kerran minun pyynnöstäni. Tuli sellainen tunne, että ehkä minä en vaan osaa enää ratsastaa Kapua tai että Kapu proteistoi minulle minun tavastani ratsastaa. Mutta ei se niin ollut, samanlainen pässi se oli Heidillekin maastossa, onneksi... =)
Joten nyt yritän päästä poikaa liikuttamaan joka kolmas päivä, ettei pääse liikaa virtaa kertymään. Mahdollisesti jopa joka toinen päivä jos vain ehtii. Aika kun menee opinnäytettä kirjoittaessa ja omakotitalossa asumiseen liittyvissä hommissa, sekä vapaaehtoistyössä. Ja siihen lisätään vielä taloyhtiön hallituksen pj:n pesti, koira, muut harrastukset ja sosiaalinen elämä, niin liian vähän on tunteja minun vuorokaudessani =)
