Posse

Talliin on tullut uusi asukas.

Poseidon Tilly, "Posse", säkä: 178 cm (pieni mies),  6-vuotias amerikkalais-ranskalainen lämminverinen ruuna. Herrasta ei tullutkaan ravuria vej:n vamman takia vaan minulle toivon mukaan oiva maasto-puskaratsu/tätikuljetin sekä tulevaisuuden kouluratsu. Edellisessä paikassa herran selässä on käyty reilu 20 kertaa eli ei se ihan ratsastamaton onneksi ole. Itse kävin herraa Seinäjoella katsomasssa ja koeratsastamassa. Tykästyin heti ukon ulkonäköön ja luonteseen, jotka molemmat ovat 10+

Luonnetta löytyy sähäkkyyden ja herkkyyden muodossa, mutta onneksi tämä herra kunnioittaa ihmistä sekä haluaa miellyttää. Rajoja pitää tietysti kokeilla, mutta muutaman ärräpään jälkeen ukko palautuu ruotuun ja ollaan sen näköisiä, että en mä tosissani. Yllättävän nopeasti Posse on myös oppinut meidän tallin tavoille kuten että ruokakupille ei rynnitä ihmisen ohi eikä läpi, pää tulee alas kun laitetaan/otetaan riimua, ruohoa ei syödä talutettaessa (ei edes silloin kuin laitumen porttia/rintiä ollaan aukaisemassa/sulkemassa) etc.

Vielä en ole pikkumiehen selässä täällä kotona käynnyt. Olen antanut isojen tallien ukkelille aikaa kotoutua maaseudun rauhaan ja hiljaisuuteen, täällä kun ei korviin pumpulia laiteta. Tietysti turvallisuuden takia hommataan korvahuput tarvittaessa jos maastoilu alkaa menemään vaaralliseksi, en minäkään hullu ole. Juoksuttanut olen ja kävelytellyt. Ensimmäiset ratsastukset tulen suorittamaan talutuksessa, mies taluttaa =) Onneksi naapurissa on kenttä jota tulen käyttämään kun alan herraa taivuttelemaan ja jumppaamaan... Pikkaisenhan Posse on pitkän sairasloman/tekemättömyyden jäljiltä ruikku ja lihakseton. Luojalle kiitos hyvistä maastoista täällä suunnalla!

Kohta 4 kk ilman Kapua

15.9.2017 on se päivämäärä joka on jäänyt ikuisesti mieleeni. Se on päivä jolloin päästin minulle rakkaimman hevosen taivaslaitumelle. Kapu-papparaisen <3

Alkuun pelkäsin että onko elämää Kapun jälkeen, ja eihän sitä ollut jos totta puhutaan. Joka ilta kävin ison laitumen nurkassa Kapun haudalla itkemässä ja kynttilän sytyttämässä. Talliin en pystynyt menemään. Ja hevoselämää ei ollut, mutta kyllä sitä nykyään jo tallillekin uskaltaa mennä. Tai itse asiassa se on pakko mennä. Muuten jäisi kissa ja kani ruokkimatta... Ja olen minä jo hevostenkin selässä käynyt. Paluu Aroksen selkään siis suoritettu. Mutta se, että ottaisin omalle pihalle hevosen. Se tuntuu aika kaukaiselta ajatukselta tällä hetkellä. Kaikilta laitumilta on aitaukset purettu pois, paitsi katoslaitumelta. Tai no, on siitäkin langat otettu pois, Tolpat on jätetty paikoilleen. Ihan varoiksi jos sattuu että joku hevoskaveri tarvitsee hätätilassa tallipaikkaa.

Kaneli-kani on muuttanut Kapun karsinaan asumaan, Kapun kaikki varusteet minulla on vielä satulahuoneessa tallessa loimista lähtien, kaikki lisärehut yms olen myynnyt tosin eteenpäin. Päivä kerrallaan ollaan menty eteenpäin ja kohta onkin mennyt jo 4 kuukautta siitä kun päästin Kapun kirmailemaan kivuttomana loputtomille kiitolaukka-pelloille. Uskon että herra onkin vetänyt siellä nonstoppinan häntä töttöröllä. Oli se sellainen vauhtiveikko, ja sellaiseen asentoon Kapu hautaan myöskin jäi. Kiitolaukkaamaan <3