15.9.2017 on se päivämäärä joka on jäänyt ikuisesti mieleeni. Se on päivä jolloin päästin minulle rakkaimman hevosen taivaslaitumelle. Kapu-papparaisen <3
Alkuun pelkäsin että onko elämää Kapun jälkeen, ja eihän sitä ollut jos totta puhutaan. Joka ilta kävin ison laitumen nurkassa Kapun haudalla itkemässä ja kynttilän sytyttämässä. Talliin en pystynyt menemään. Ja hevoselämää ei ollut, mutta kyllä sitä nykyään jo tallillekin uskaltaa mennä. Tai itse asiassa se on pakko mennä. Muuten jäisi kissa ja kani ruokkimatta... Ja olen minä jo hevostenkin selässä käynyt. Paluu Aroksen selkään siis suoritettu. Mutta se, että ottaisin omalle pihalle hevosen. Se tuntuu aika kaukaiselta ajatukselta tällä hetkellä. Kaikilta laitumilta on aitaukset purettu pois, paitsi katoslaitumelta. Tai no, on siitäkin langat otettu pois, Tolpat on jätetty paikoilleen. Ihan varoiksi jos sattuu että joku hevoskaveri tarvitsee hätätilassa tallipaikkaa.
Kaneli-kani on muuttanut Kapun karsinaan asumaan, Kapun kaikki varusteet minulla on vielä satulahuoneessa tallessa loimista lähtien, kaikki lisärehut yms olen myynnyt tosin eteenpäin. Päivä kerrallaan ollaan menty eteenpäin ja kohta onkin mennyt jo 4 kuukautta siitä kun päästin Kapun kirmailemaan kivuttomana loputtomille kiitolaukka-pelloille. Uskon että herra onkin vetänyt siellä nonstoppinan häntä töttöröllä. Oli se sellainen vauhtiveikko, ja sellaiseen asentoon Kapu hautaan myöskin jäi. Kiitolaukkaamaan <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja jätä kommenttisi luettuasi tämän. Piip =D