Selässä

Vihdoin se päivä koitti. Lääkäri antoi luvan kiivetä herran selkään. Oli sitä odotettukin yli 4 kk. Varmuuden vuoksi otettiin isäntä narun päähän jarruksi jos meno äityy lujemmaksi kuin käynti. Myös laitoin kuolaimettomat Kapulle, se on jotenkin herkempi niillä kuin kuolaimella.

Ette usko kuinka uskomaton fiilis oli istua oman hevosen selässä pitkän tauon jälkeen ILMAN kipuja. Olen nyt käynnyt kolme kertaa herran kanssa kävelylenkilllä ja ainakaan vielä selkä ei ole ottanut liikkumisesta mitenkään nokkiinsa. Tottakai selkä väsyy noin 15 minuutin ratsastamisesta mutta se on pientä siihen nähden kun selkään nousu, ratsastaminen ja ratsailta poistuminen ei tuo tulleessaa kipuja. Ehkä minä tästä vielä kuntoudun ratsastustunti-kelpoiseksi. Ja mikä parasta, selkäni ei moiti satulaa tai herran liikettä millään lailla. Pelkäsin että uusi selkäni ei istu vanhaan satulaan.

Kyllä me varmaan reilu kuukausi vain köpötellään ennen kuin kokeillaan laukkaa joka on ehdottomasti seuraava askellaji sen rullaavuuden takia. Raviin asti tuskin ennen kevättä intoudumme. Vaikka herra on pieni niin ravi on isohkoa varsinkin jos takakintut on töissä.

Uutta vuotta

Niin se vuosi otti ja vaihtui. Mitäs vuodesta 2015 onkaan jäänyt mieleen? No, se että herran liikuttaminen on ollut minun kohdaltani minimaalista kuin myös tietty selkäni leikkaus. Pari viikkoa pitäisi vielä kässehtiä ennen kuin on kontrollin aika. Toivon totisesti että luutunut olisi ja saisin luvata kiivetä selkään. Sen verta kova on ratsastuskuume täällä päällänsä. No, onneksi voin hoitaa ja talutella Kapua.

Jouluaattona käytiin myös kävelemässä. Minulla on joulutraditiona käynä Kapun kanssa aina jouluaatto-aamuna maastossa lenkillä. Nyt oli ensimmäinen kerta, että joutui tyytyä itsekin omin jaloin tallusteluun. Mutta sainpahan kerrankin kameran matkaan ja otettua herrasta joulukuvia.