Visusti turvaliiviin kääriytyneenä sekä muutama sata miljoonaa perhosta mahassa varustin Kapun estehetkeä varten. Ja eikun menoksi. Kapussa oli turhaa häslinki-energiaa kun herra havaitsi minun olevan jännittynyt. Minun ihana herkkä orhi. Pakko oli siis huokaista syvään ja rauhoittua, ettei meidän estetreenit menisi turhan vauhdikkaiksi.
Heti kun herra huomasi kentälle kyhätyt esteet, tuli papparaiseen kuitenkin uutta virtaa. Pienen lämmittelyn (niin itseni kuin hevosen) käänsin Kapun ekalle esteelle. Voi sitä riemua kun nokan edessä oli este. Korvat höröllä, innokkaasti laukkaten etenimme esteelle. Uskon että suljin silmäni ensimmäisen hypyn aikana =) Kapua ei tarvinnut esteille käskeä, vaan itse asiassa herran menoa sai hitusen himmata istunnalla ja muutamalla puolipidätteellä ennen estettä. Meidän lähestymiset oli täysin Kapun hallussa. Minä vain ohjasin keskelle estettä, tein muutaman puolipidätteen ja yli.
Myös Fasun omistaja hyppäsi Kapulla muutaman esteen, ja vähän korkeampia kuin minä. Omat taidot eikä selkä riitä ns. kunnon esteisiin. Halusin kuitenkin kokeilla itseäni ja antaa Kapulle mahdollisuuden verestää vanhoja taitojaan. Vähän selkä kipeytyi esteiden loikkimisesta, muttei niin pahasti kuin pelkäsin. Joten ehkä tätä voi harrastaa joskus muulloinkin. Maastoesteitä olisi kiva päästä kokeilemaan...
Hyppäämisen jälkeen kylmäsin huolella kaikki jalat, pikkuisen oli viimeksi piikitetty takajalka turvonnut ja "patti" mikä jalassa vieläkin on, oli kasvanut ja muuttunut kovaksi. Mutta muutaman päivän huolellisen kylmäyksen ja liikuttelun jälkeen patti "sulasi" pois.
Olemme nyt maastoilleet Kapun kanssa enemmän kuin hioneet koulukuvioita kentällä. Yleensä maastot ovat vauhdikkaita laukkamaastoja, jolloin mennään eikä meinata. Hallitusti siis... Ostin Kapulle uudet suitsen, joissa on martingaali ja se on ehdottomasti auttanut meidän työskentelyä maastossa. Kapu on jotenkin hallitumpi ja hillitympi. Ei enää kisko päätä ja lähde viemään. Tempperamenttia tietty löytyy, mutta niin kutsuttu turha häslääminen ja säätö on martingaalin myötä jäänyt pois. Hevonen on myös rennompi ja kuuliaisempi, joten ostos oli tosi hyvä.
Viimeksi kun olimme porukalla maastossa (Fasu ja toinen omistaja), päätimme yllättää pojat ja kääntyä hiekkatieltä suoraan metsään. Kyseessä oli hiekkainen, jäkäläkangas. Vähän kiviä ja puita. Pientä aaltoilua maan muodoissa (lue: mäen nyppylöitä). Ja kyllä kuulkaa pojat nautti kun saivat lampsia metsän keskellä löysällä ohjalla. Kapu ainakin oli ihan onnessaan. Korvat hörössä, keskittyen siihen että mihin jalkansa laittaa. Täytyy siis harrastaa tätä useammin sillä myös selässä mieli rauhoittui. Seuraavan kerran kun offroad-maastoilen, otan kameran mukaan niin pääsette näkemään millaisessa maastossa sitä ollaan menty.
Loppuun kuva, josta voisi ehkä jopa luulla että olemme ratsukko... <3
