Muistellaan maastoreissuja

Nyt kun Kapu on vielä viikon sairaslomalla (huoh, odottavan aika on pitkä) ja ratsastuskiellossa, niin muistellaan hitusen meidän aiempia maastoreissuja. Vauhtia ja tilanteita ei ole niistä reissuista kyllä puuttunut, siitä pitää kyllä säpäkkä eläkeläisherra-Kapu huolen. Milloin on hypättä ojaan kun hirvi ryykäsi eteen meidän laukatessa hiekkatien pätkällä, milloin on herraa kiukuttanut ja ainoa suunta on ollut pakki, milloin on metsäkanalintuja lähtenyt jaloista lentoon, milloin on menty nelikavioluisussa pellolla...

Itselläni on sellainen onni, että ihan omalta kotipihaltani lähtee oikeastaan joka suuntaan hyvät maastot ja reitit. Pikkuisen joutuu autoteitä pitkin mennä, mutta onneksi Kapu ei autoista ja muista tiellä kulkevista kamppeista välitä, ennen kuin pääsee hiekkateille, peltoteille, metsäautoteille tai pelloille. Ja sekin on hyvä tuuri, että suurin osa täällä päin autoilijoista YMMÄRTÄÄ väistää ja hiljentää kun näkee ratsukon tiellä. Tosin kerran yksi puurekka aiheutti minulle kohonneen verenpaineen kun pyyhkäisi täydellä faartilla ihan meidän vierestä, Kapu pikkaisen säpsähti ilmavirtaa joka meitä pyyhkäisi mutta ei onneksi mitään muuta. Mun ihana poju! Minä siinä sit naama punaisena puin nyrkkiä rekan perään ja huudan ruokottomuuksia. Onneksi kyläläiset jo tietävät meikäläisen temperamentin niin eivät enää korvaansa lotkauta kun tämä akka mesuaa. Olis kiva tietää millaisena kylähulluna pitävät =)

Yksi maastoreissu on kyllä jäänyt elävästi mieleen. Muuten kiva reissu, rauhallista oli metsässä ja Kapu oli kiltisti. Ei vouhkannut tai tuijotellut puita yms. Siinä linnunlaulua kuunteltiin meidän taittaessa rauhaisasti auringon paisteessa matkaa, kunnes ilmoille pääsi kimakka pieru. Heti alkuun kerrotaan, että se ei tullut ratsastajalta vaan hevoselta. Tätä Kapu sitten kovasti säikähti. Otti jättiloikan sivuun ja kauhea puhina päällä. Kapu tepasteli paikallaan kuin mikäkin ori ja ihmetteli, mistä moinen ääni oli oikein tullut. Minulla täysi työ pysyä satulassa kun herra siinä teiskasi. Vihdoin sain papan rauhoittumaan ja nauraen tuumasin, että omaa pierua menit sit säikähtämään. Oli herra aika nolo... Jonkinmoisen virtapiikin heppa tästä sitten itselleen sai kun laukassa piti tosissaan tehdä töitä, että herra pysyi käsissä. Tästä ärsyyntyneenä laitoin Kapun sitten töihin, ja oli suhteellisen siistiä mennä kootussa laukassa metsätietä avossa eteenpäin. Miksi aina silloin kun kukaan ei näe, Kapu menee niin mahtavasti :) Laukkasi ylöspäin mun istunnan alla, ja oli niin komeassa muodossa häntä kaarella, into piukassa. Voisi kun menisi aina samalla tavalla myös kentällä.

Talvella maastoilu pitää sisällään paljon umpihankiratsastusta ravissa ja laukassa. Ja kyllä kuulkaa herra nauttii menosta. Mitä syvempi hanki, sen lennokkaampaa on meno. Toivottavasti ensi talvena olisi oikein paljon lunta niin pääsisi taas pelloille ja metsäautoteille laukkaamaan =)